Kauppa käy Tukholmassa ruuhkamaksusta huolimatta

Ruuhkamaksukokeilu ei ole vaikuttanut negatiivisesti Tukholman keskustan kaupankäyntiin. Tämä käy ilmi ruuhkamaksukokeilua käsittelevästä uudesta tutkimuksesta. Keskustan yrittäjät ovatkin nyt muuttaneet asenteitaan, sanoo Inregia-yhtiön toimitusjohtaja Cecilia Henriksson, joka kartoittanut kokeilun seurauksia yrittäjille.

Tukholman alueen yrittäjät olivat ennen ruuhkamaksukokeilua huomattavasti kriittisempiä kokeilua kohtaan kuin muut tukholmalaiset. Yrittäjien keskuudessa pelättiin, että keskikaupungin liikkeet tyhjenisivät. Ruuhkamaksujen uskottiin saavan uudet yritykset hakeutumaan muualle kuin Tukholmaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Tukholman ruuhkamaksukanslian tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan kokeilu ei ole vaikuttanut negatiivisesti elinkeinoelämään. Vähittäiskauppojen myyntikään ei ole kärsinyt kokeilusta. Ruuhkamaksut helpottavat päinvastoin ainakin joidenkin yritysten toimintaa.

Verrattuna uusien liikenneväylien rakentamiseen ruuhkamaksut ovat taloudellisesti kannattavampi keino vähentää ruuhkia. Tukholmassa esimerkiksi Österledenin, eli Itäväylän, rakentaminen maksaisi 15 miljardia kruunua. Ruuhkamaksujärjestelmä puolestaan maksaa 3 miljardia kruunua.

Tukholman kaupungin laskelmien mukaan Tukholma saisi sijoittamansa rahat ruuhkamaksutuloissa takaisin neljän vuoden kuluessa, jos kokeilusta tehdään pysyvä.

SR Sisuradio/Erik Regnström
erik.regnstrom@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".