"Hej Kidin" koekuvaukset ovat loppusuoralla

”Hej Kid”- elokuvan lapsirooleihin haetaan yhä uusia kykyjä. Kuten Sisuradiossa on jo aiemmin kerrottu, kyseessä on ensimmäinen ruotsalainen pitkä elokuva, joka käsittelee ruotsinsuomalaisten elämää. Torstaina koekuvattiin muutamia valittuja jo toiseen kertaan Tukholman Södra Latin-lukiossa.

”Hej Kid”- elokuva sijoittuu 80-luvulle ja kertoo Kidistä, joka rakastaa Ruotsia ja häpeää äitinsä puolesta, joka ei Kidin mielestä osaa tarpeeksi hyvää Ruotsia.

Elokuvassa Kid ja Jamppe lähtevät Kidin äidin kanssa Suomeen, Pohjois-Karjalaan kesälomalle. Äiti suunnittelee kuitenkin salassa Kidiltä jäävänsä Suomeen ja perustavansa Ralliravintolan. Kesäloman kuluessa myös Kidin ja Jampen kaveruus muuttuu joksikin muuksi.

Nanna Huolmanin esikoiselokuvan kuvaukset alkavat heinäkuussa, ja roolit ovat vieläkin haussa.

SR Sisuradio/Milla Eronen
milla.eronen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".