Lohisota Perämerellä käynnistyi jälleen

Ruotsin ja Suomen jo kertaalleen sopima kalastussopimus on jälleen revitty auki. Muutoksia vaatii Suomi, jonka mukaan lohenkalastusta Perämeren suulla on rajoitettava entisestään. Sopimusta selvittäneen suomalaistyöryhmän puheenjohtajan Lapin läänin maaherra Hannele Pokan mukaan lohennousu pitäisi turvata nimenomaan kesäkuussa.

Villilohen säilymisestä huolissaan oleva Suomi haluaisi kieltää kiinteiden pyydysten käytön Perämerellä ennen heinäkuun neljättä päivää. Ruotsin puolella rysät on totuttu virittämään jo kesäkuun kymmenentenä. Lisäksi kalastuskielto halutaan ulottaa myös Haaparannan saaristoon ja estää rajoitusaikana villilohien lisäksi myös rasvaeväleikattujen istutuslohien pyynti.

Esitetyt rajoitukset ovat selvästi tiukempia kuin mitä pari vuotta sitten Ruotsin ja Suomen allekirjoittamassa rajajokisopimuksessa sovittiin. Hyötyjiä olisivat jokivarren matkailuyrittäjät molemmin puolin rajaa. Haaparannan merikalastajia esitys ei miellytä. Ammattikalastaja Bengt-Olov Innala johtaa Tornilaakson kalastajien etujärjestöä.

Neuvottelut kalastussopimuksesta Suomen ja Ruotsin välillä on tarkoitus käynnistää uudelleen syksyn aikana.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se