Keskustan kanta ydinvoimasta ei horju

Forsmarkin ydinvoimalan vaaratilanne ei ole saanut porvarillisen allianssin rivejä horjumaan.

Aiemmin ydinvoimasta luopumista aktiivisesti ajanut, mutta hiljattain linjaansa pehmentänyt Keskustapuolue ei muuttanut energiapoliittista linjaansa.

Keskustapuolueen puheenjohtaja Maud Olofsson kertoi perjantaina puolueen vaaliohjelman esittelytilaisuudessa, ettei yhtäkään reaktoria tule sulkea ennenkuin vaihtoehtoiset energialähteet ovat tiedossa. Vasemmistopuolue on tänään vaatinut ydinvoimaloiden sulkemisen kiirehtimistä.

Forsmarkin ydinvoimalan aiheuttamaa valtavaa julkisuutta ajatellen voisi kuvitella, että keskustan ydinvoimaa koskeva linjanpehmennys tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Maud Olofsson ei kuitenkaan tätä myöntänyt. Hän käänsi keskustelun siihen että porvarillinen allianssi painottaa myös vaihtoehtoisten energiamuotojen tarvetta. Näiden esiintuomisen kannalta Forsmarkin tapahtumien ajoitus on hyvä.

Samaa mieltä on keskustanuorten puheenjohtaja Peter Ranki. Keskustapuolueen ratkaisu ydinvoimaturvallisuuteen on hänen mukaansa muihin energiamuotoihin panostaminen.

Peter Ranki ei näe että ydinvoimakysymys aiheuttaisi ristiriitoja allianssissa, hänen mukaansa ydinvoimakysymys voi muodostua ongelmaksi enemmänkin puoluekartan vasemmalla laidalla oleville puolueille.

- Sosiaalidemokraattien ja vihreiden kanssa tämä voi olla vaikeampi kysymys heille kuin meille, arvioi Peter Ranki

SR Sisuradio/ Pasi Myöhänen
pasi.myohanen@sr.se