Eläkehakemuksia virtaa Ruotsista Suomeen

Suomessa eläkeviranomaiset varautuvat eläkehakemustulvaan Ruotsista. Suuren muuttoaallon mukana Suomesta Ruotsiin lähteneet ovat pikku hiljaa siirtymässä eläkkeelle, ja hakemusten määrän uskotaan parin vuoden sisällä kasvavan räjähdysmäisesti. Ruotsissa arvioidaan asuvan 250 000 ihmistä, joilla on oikeus saada eläkettä Suomesta. 

Suomen ja Ruotsin eläkeviranomaiset palaveerasivat keskiviikkona Helsingissä. Mietinnän alla oli yhteinen ongelma, miten varautua nykyisten ja entisten ruotsinsuomalaisten hakemustulvaan, jota odotetaan lähivuosina.

Yhteysjohtaja Hannu Ramberg Suomen eläketurvakeskuksesta kertoo, että tällä hetkellä Suomeen tulee vuosittain noin kuutisen tuhatta eläkehakemusta Ruotsista. Ruotsin vakuutuskassa saa puolestaan saman määrän hakemuksia paluumuuttajilta Suomesta. Jo parin vuoden kuluttua hakemuksia uskotaan tulevan 60 prosenttia enemmän.

Tällä hetkellä eläkepäätöstä Suomesta joutuu odottamaan noin vuoden verran. Ruotsin vakuutuskassan ja Suomen eläketurvakeskuksen yhteistyöllä pyritään estämään se, etteivät käsittelyajat veny tulevaisuudessakaan.

Suomen kansaneläkettä voivat saada kaikki jotka ovat asuneet Suomessa 16 vuotta täytettyään. Työeläkkeessä otetaan huomioon 21 ikävuoden jälkeen Suomessa tehty työ, eläketurvakeskuksen mukaan jo yksi kuukausi riittää.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".