1 av 3
2 av 3
3 av 3

Tommy Myllymäki sai hopeaa!

Eija Björstrandin raportti ennen palkintojen jakoa
1:09 min

Jönköpingiläinen Tommy Myllymäki on voittanut hopeaa kokkien maailmanmestaruuskilpailuksikin kutsutussa ruoanvalmistuksen Bocuse d' Or -kilpailussa.

Sekä kala- että liha-ateriat viimeisenä kilpailupäivänä menestyksekkäästi valmistanut Tommy Myllymäki kertoo olevansa todella tyytyväinen omaan panokseensa kilpailussa. -Nämä päivät Ranskan Lyonissa painuvat varmasti mieleeni ikuisesti, hän toteaa.

Kalakattaus oli valmistunut Tommyn mielestä odotettua hitaammin, mutta tunti sen jälkeen ollut liharuokakattaus onnistui hyvin.

Kilpailu oli tällä kertaa muutoinkin pohjoismaista riemujuhlaa, sillä kilpailun voitti Tanska ja pronssimitalin sai kilpailun norjalaiskokki.

Vuoden 2007 Ruotsinmestarikokki Myllymäki on valmistautunut maailmanmestaruuskilpailuun koko vuoden ja hänen kenraaliharjoituksensa oli viime viikolla Sveitsissä.

Arvovaltaista Bocuse d’Or -kilpailua on järjestetty vuodesta 1987 lähtien ranskalaisen tähtikokki Paul Bocusen aloitteesta. Ruotsi on menestynyt kilpailussa useita kertoja, mutta voiton se on saanut ainoastaan kerran, vuonna 1997, jolloin maata edusti Mathias Dahlgren.

Suomen Matti Jämsen sijoittui Ranskan Lyonissa käydyssä kilpailussa 5:nneksi.

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".