UUSIA ESIKUVIA KAIVATAAN JALKAPALLOON

Mikko Viitalan kolumni jalkapalloilun fani- ja puhuonekulttuurista
3:59 min

Mikko Viitalan kolumni 21.4.2011

Sisuradion kolumnisti Mikko Viitala liikkuu tänään jalkapallokentän laidalla.

Var fan är alla andra - missä kaikki muut ovat? Näin kuului jalkapalloilija Anton Hysénin kysymys jalkapallolehdessä Offside muutama viikko sitten. Hysén, joka sanoillaan sai aikaan näillä näkymin vuoden urheilu-uutisen, astuessaan kaapista ulos ja kertoessaan olevansa homoseksuaali. Kysymys kaikui pitkälle pukuhuoneiden ja urheilukenttien ulkopuolelle.

Kaukana huippujalkapallosta pelaava Hysén on varttunut maajoukkueessa sankariviittaa kantaneen isänsä Glenn Hysénin - ja myös veljensä Tobiaksen - menestyksen varjossa, mutta joutui nyt hetkessä koko jalkapallomaailman valokeilaan. Niin harvinaista herkkua niin sanotusti "väärällä puolella" pelaavan kaverin löytäminen uljaiden urospalloilijoiden riveistä on. Jalkapallo elää edelleen vahvaa heteronormia kannattavassa kuplassaan, jota ylläpitää raavas pukuhuonehenki ja jossa erilaisuudelle ja suvaitsuvaisuudelle ei ole tilaa. Vai onko?

Keskustelu jalkapallokulttuurin- ja kasvatuksen eri ongelmista ja lajin paikoin väkivaltaisestakin fanikulttuurista on tervetullutta ja aivan paikallaan. Uudenlaisia esikuvia kaivattaisiin myös jalkapallon saralle. Mutta samalla yleiset mielipiteet ja puheenvuorot tuntuvat hyvin yksipuolisilta. Rivien välistä pilkistää patoutunut viha koko urheilulajia kohtaan pikemminkin kuin muutosta suvaitsevaisuuden nimissä ajava kannanotto. Kuten eräs tuttavani Facebookissa asian kärjisti todetessaan ettei lainkaan voi kunnioittaa ihmisiä, jotka pitävät jalkapallosta - "för ärligt talat, säg något gott som fotbollen gör!".

Itselläni on aivan toisenlaiset kokemukset maailman suurimman joukkuepelin parista. Rakkaus lajiin syttyi jo tenavavuosina ja nuoruus kului paljolti eri seuroissa palloillessa. Innostus on seurannut mukana aina aikuisikään asti, vaikka harrastus nykyisin rajoittuukin siihen yhteen kertaan viikossa, muiden ei-enää-nuorten ikäisteni pienlapsiperheisien seurassa.

Se henki ja ilmapiiri, jonka olen vuosien varrella kohdannut on jotain aivan muuta kuin mitä viime viikkoinen keskustelu jalkapalloilun tilasta tuo julki. Jalkapallokentällä on opittu yhteistyön ja joukkuepelin salat, kuinka yksilöiden eri vahvuudet ja roolit yhdessä perustavat toimivan kokonaisuuden ja miksi menestys on kiinni muustakin kuin siitä oman navan katsomisesta. Peli antoi myös sen aika ajoin kivuliaan, mutta tarpeellisen opetuksen, ettei kaikilla ole samoja edellytyksiä, ja että aina ei voi voittaa. Joukkuehenki on tukenut myös kentän laidalla. Pukuhuoneessa on naurettu, puhuttu niin koulu- kuin perhepulmista ja yhdessä pohdittu aikuiseksi varttumisen iloja ja kipuja. Mutta ennen kaikkea seura ja joukkuetoverit ovat antaneet tilaa oman itsensä kehittämiselle ja luoneet vahvan tunteen siitä, että saat omine vahvuuksinesi ja omana itsenäsi olla osana jotain suurempaa.

Tämä jäi rohkean Anton Hysenin puheenvuoron puimisesta puuttumaan. Vuoden kuumimman urheilu-uutisen päähenkilö totesi nimittäin itse saman - eli sen, että nimenomaan se oma seura ja joukkue on koko ajan seisonut hänen takanaan ja osoittanut tukensa jo kauan ennen kuin muu maailma heräsi asiasta keskustelemaan. Hysénin pelit jatkuvat ja pukuhuonehuumori on ennallaan. Isä, veli ja joukkuetoverit - samalla puolella, samaa lajia, kaikesta huolimatta. Jossain mediamyllytyksen keskellä tämä tosiasia tuntui jäävän täydellisesti paitsioon.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".