Torstaina 16. helmikuuta 2012

Aamun vieraana Kansallismuseon uusi johtaja Berndt Arell

19 min

Berndt Arellilla on vankka tausta alallaan: hän on toiminut Suomen nykytaiteen museon Kiasman, Svenska Kulturfondenin, Pohjamaan museon, Pohjoismaisen taidekeskuksen ja Turun taidemuseon johdossa.
Ruotsista hänellä on jo ennestään työkokemusta Pohjoismaisen akvarellimuseon johtamisesta  Tjörnillä 1999-2001.

Kansallismuseon pohjana ovat valtion vanhemman taiteen kokoelmat, eli ennen vuotta 1900 valmistunut taide, sekä taidekäsityö sekä muotoilu aina nykypäivään saakka.

Valtio rahoittaa noin 60 prosenttia Kansallismuseon vuotuisista menoista, viime vuoden lukuina noin 100,4 miljoonaa kruunua. Muut varat tulevat pääsylipuista, pedagogisista ohjelmista ja tuotteiden myynnistä. Sponsoreiden kauttaa tulee viisi miljoonaa kruunua vuodessa.

Kansallismuseo ei saa valtiolta äyriäkään uusia hankintoja varten, mutta samaan aikaan museolla on velvollisuus ostaa taidetta. Mahdottomalta vaikuttava yhtälö joudutaan hoitamaan yksityisillä lahjoituksilla. Lisäksi Kansallismuseo voi osin käyttää taidehankitojen rahoitukseen muutamien säätöiden tuottoja.

Kansallismuseo muodostaa yhdessä Prinssi Eugenin Valdemarsudden kanssa valtion viranomaisen, jonka tehtävänä on yksikertaisesti "edistää taidetta, taideharrastusta ja taiteentutkimusta". Itse Kansallismuseolla on vuonna 2011 noin 400 000 kävijää, missä on tuntuva lisäys edellisvuoteen verrattuna.

Museo menee remonttiin

 Vuonna 1866 valmistunut Kansallismuseon päärakennus menee pian mittavaan remonttiin. Samaan aikaan museo pitää yllä tilapäistä näyttelypaikkaa Tukholman keskustassa. Tämä on auki 2014-2016.

Arell kuuluu asemansa puolesta Ruotsin valtion virastojen pääjohtajiin, joita on kaksi ja puolisataa.

Toimittaja:  Jorma Ikäheimo.