Yasminen kolumni 25.5.2012

Sikari on vain sikari

Monet ovat joskus kuulleet miesten valittavan tyypillisten naisten huonoista puolista - mutta vaihtaisivatko he naistyyppiä jos vaihtoehto olisi tarjolla?

Olen aina ollut kiinnostunut teknisistä asioista, jopa niin paljon että ehdin käydä teknistä korkeakoulua vähän aikaa ennenkuin väsyin siihen. Tämä kiinnostus ei kuitenkaan ollut aivan helppoa pitää yllä tyttölapsena. Tavallisia lahjoja olivat esimerkiksi nuket. Mutta toivoessani LEGO-linnaa sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Olen kuitenkin aina ollut kekseliäs, ja hoksasin että jos kovin väitin että haluamani leikkikalu sopisi pikkuveljelleni, pystyisin sitä käyttämään.

Näin kävi että kaksivuotias pikkuveljeni, joka ei legopaloille pystynyt tehdä paljon muuta kun pistää ne suuhun, sai legolinnan, jonka minä suurella ilolla niin avuliaasti kokosin hänelle.

Tätä samaa meininkiä sukupuoliroolien odotukset ovat seuranneet elämääni. Varttuessani olin ainut tyttö luokassa, jonka mielestä matikka oli kivaa, joka halusi istua luokan viimeisellä rivillä ja jutella, ja joka löi pesäpallon jopa pidemmälle kun pojat. Kilpailu oli hauskaa, niin myös puheiden pito suurille yleisöille, ja en ole ikinä ymmärtänyt ujoutta tai sitä miksi ei voi sanoa asiat niin kuin ne ovat, sen sijaan että kiertää ja kaarittelee.

Aikuiselämässä asiat ovat tulleet viellä hankalammaksi. Toimittajana minun on joskus haasteellista ymmärtää aineita, jotka ovat niin sanottu tyypillisen naisellisia. En osaa laittaa ruokaa, olen liian laiska lähteäkseni laihdutuskuurille ja en välitä elää suhteessa jos joku sanoo, että hän ei voi elää ilman minua. Päinvastoin - en tiedä mitään parempaa keinoa lähettää minut lätkimään. En myöskään välitä jos poikaystävät ovat pari vuotta nuorempia, että minä olen se joka tienaan enemmän rahaa ja sen takia useammin tarjoan heille ravintolassa tai että olen lähes mestari Ikea-mööpeleiden korjaamisessa.

En jankuta, en hae huomiota ja ikuista kehua, en ylitulkitse tippaakaan - sikari on vain sikari. Haluan myös vain seurustella silloin kun molemmilla on aikaa ja lystiä.

Minä olen siis, lyheästi sanoen, perinteinen mies mutta tosin naisellisessa vartalossa. Siksi mieleeni jää yksi kysymys - miksi kaikki miehet seurassani alkavat käyttäytyä kun naiset?

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista