Katrin kolumni 29.5.2013

Tarun ja toden rajamailla olisi kartta tarpeen

Tarkkuutta vaaditaan myös taviksilta
3:47 min

Voiko hyvän tarinan julkaista, vaikka se ei olisikaan totta? Tätä pohtii tällä kertaa kolumnistimme Katri Nisula. Hän perää vastuuta niin toimittajilta kuin tavallisilta facebook-päivittäjiltäkin.

Reilu vuosi sitten suomalaisessa mediassa kiersi tarina Enkeli Elisasta, nuoresta teinitytöstä, joka ajautui koulukiusaamisen takia itsemurhaan. Tarina oli hyvä, joidenkin mielestä liiankin hyvä. Tähtenä oli nuori, kirjallisesti poikkeuksellisen lahjakas tyttö, jonka vanhemmat halusivat tyttärensä tarinan avulla kiinnittää huomiota tärkeään asiaan, koulukiusaamiseen. Tytölle perustettiin muistosivut ja tapauksesta sai alkunsa myös koulukiusaamisen vastainen yhdistys. Tarinassa oli vain yksi ongelma. Se ei ollut totta. Epäilyt tarinaa kohtaan alkoivat nousta, kun tytön vanhempia ei löytynyt mistään, ei myöskään muita ihmisiä, jotka olisivat tytön tai tapauksen tunteneet. Viimeinen niitti Enkeli Elisan todenperäisyydelle saatiin, kun Helsingin Sanomat selvitti, ettei Elisan kuolinpäivänä ollut Suomessa kuollut yhtään 15-vuotiasta tyttöä. Lopulta Elisan vanhempien edusmiehenä esiintynyt omakustannekirjailija myönsi, että koko tarina oli sepitetty.

Viimeisen viikon aikana esillä on ollut toinen, hieman samankaltainen tarina. Se kertoo 22-vuotiaasta Ricky Ghanshahista, joka kertomuksen mukaan näpäytti bussipysäkillä rasistisesti käyttäytynyttä juopunutta suomalaismiestä. Tarinan mukaan Ghansah osti itseään solvanneelle humalaiselle bussilipun, sai tämän pyytämään anteeksi ja lopulta koko bussin puhkeamaan spontaaneihin aplodeihin. Tämä kertomus saattaa olla totta, tai sitten ei. Useat suomalaiset tiedotusvälineet ovat yrittäneet selvittää sen todenperäisyyttä, mutta yhtäkään todistajaa tapaukselle ei ole löytynyt.

Mutta onko sillä väliä, ovatko tarinat totta vai eivät? Jotkut ovat sitä mieltä, että ei. Heidän mielestään se, että tarinoiden avulla on saatu kiinnitettyä huomiota monia koskettaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, on tärkeämpää kuin se, ovatko tapahtumat todella tapahtuneet vai eivät. Journalistisesta näkökulmasta tämä on kuitenkin täysin kestämätön lähtökohta. Journalismin peruspilarina on sitoutuminen totuuteen. Vanhan ohjeen mukaan jokainen fakta pitäisi tarkistaa kolme kertaa ja sittenkin pitäisi vielä olla epäluuloinen. Lukijalla on oikeus uskoa, että sillä mistä tiedotusvälineet kertovat, on sidos todellisuuteen. Muuten on sama, lukeeko lehteä vai satukirjaa.

Internetin aikakaudella media ei ole pelkästään journalistien käsissä. Sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi päästä julkisuuteen joko tosien tai keksittyjen tarinoiden avulla. Monelle tavikselle journalistien omat eettiset säännöt, joiden mukaan totuus on lähtökohtana ykkönen, ja sen jälkeenkin tarinoiden julkistamista on aina harkittava muun muassa yksilön suojan kannalta, ovat täysin tuntemattomia. Yksi vastenmielisimmistä ilmiöistä, mihin olen tällä facebook-aikakaudella törmännyt, ovat erilaiset ajojahdit. Minunkin facebook-sivuilleni on silloin tällöin pläjähtänyt etsintäkuulutus pahoinpitelijästä tai pedofiiliepäillystä nimen ja kuvan kera.

En tiedä, kuinka moni tällaisia päivityksiä levittävä pohtii, onko tarina totta vai ei. Yleisessä lynkkausmielialassa monien mieleen ei näytä edes pälkähtävän, että kyse saattaa olla panettelusta ja että jonkun ihmisen elämä ja maine saattaa olla vaakalaudalla tällaisten päivitysten takia. Eipä mieleen näytä tulevan edes se, että perättömien huhujen levittämisestä saattaa olla seurauksena kutsu raastupaan.

Tarkkuutta vaaditaan niin toimittajilta kuin taviksiltakin. Toimittajalle totuudesta erehtyminen on tietysti raskas virhe, vaikka ihmisiä sitä toki tälläkin puollella ollaan. Mutta kuuluisiko kansalaisvelvollisuuksiin nykyään myös jonkinlainen perehtyminen medialukuun ja median etiikkaan? Olisiko tällainen kasvatus koulun velvollisuus, ja voisiko aikuisilta ihmisiltä jopa edellyttää terveen järjen käyttöä?

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".