Hannele Arvonen. Kuva/Foto: Setra.
Torstaina 1. elokuuta 2013

Hannele Arvonen Setran johtoon

"On uusi haaste"
9:33 min

Puutavarayhtiö Setra on saanut uuden toimitusjohtajan.

Setraa ryhtyy lokakuussa johtamaan Hannele Arvonen, jolla on pitkä ja kansainvälinen kokemus alalta.

Arvonen siirtyy Setraan Holmenilta, jossa hänellä on ollut eri johtotehtäviä vuodesta 2007.

Hän on ollut Holmenilla muun muassa Iggesundin ja Hallstavikin johdossa. Arvosella on kokemusta myös suomalaisen M-realin ja Metso Paperin tehtävistä. Arvonen on aiemmin myynyt sahatavaraa pitkin Eurooppaa ja paperia Venäjällä.

Setra on Ruotsin suurimpia puutavarayhtiöitä ja se on myös Euroopan merkittävimpiä alallaan. Yritys tuottaa ja myy pääasiassa sahattua ja höylättyä puuta vuosittain noin neljän ja puolen miljardin kruunun arvosta. Pitkälti yli puolet Setran tuotannosta menee vientiin muualle Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Japaniin.

Setralla on kymmenen sahaa ja kolme jatkojalostusyksikköä. Talotehtaita on kaksi. Yhtiön ydinaluetta on Keski-Ruotsi.

Setralla on tuhat työntekijää.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".