Perjantai ja 13, onnea vai onnetomuutta, Aamupäivä seuranasi Marja-Liisa Åhl Sundsvallista

Nyt lähdemme Tornionlaaksoon Karhuniemeen. Elis Aidanpää kuuluu siihen kansanosaan, joka on selvinnyt tunturin juurella ja sille kansalle hän on rakentanut oman, merkillisen muistomerkin

Torniossa järjestetään ensi kesänä yhdeksätta kertaa Peräpohjolan markkinat.

Lääketeollisuuden markkinointi on nykyisin tarkkaan säännelty ja eettisiä näkökohtia tarkennetaan koko ajan. Niinpä ei lääkäreitäkään enää kustanneta hienoille matkoille noin vaan, sillä korruptio on saatu paremmin kuriin.

Tara Ahmad Mahmoud on yksi niistä tuhansista irakilaisista, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa ja hakeneet turvapaikkaa täältä Ruotsista

Örebron Varbergan Verdandissa puhutaan melkein ainoastaan suomea. Verdandi on heikompiosaisten ja kodittomien kaveri-tuki, sosiaalista työtä tekevä aatteellinen järjestö

Ja nyt palaavat jälleen takaisin näin perjantaisin sisuradion nurotentoimituksen turisijat. Tällä kertaa turinoissa pohtii kahden naisen raati tänään omia valitsemiaan lehtiä

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista