14. joulukuuta seuranasi Eeva Lindh

  • Leena Lahdella on ruokatavarakauppa Tornionlaaksossa rajan pinnassa Kaunisjoen suulla. Niinpä hän tietää, miten ruotsalaisten ja suomalaisten jouluruokaostokset poikkeavat toisistaan.
  • Haaparantalaisesta Hermanssonin kauppasuvusta on julkaistu kirja ”Hermanssonin kauppa eli 100 vuotta kaupan historiaa”.
  • Uppsalan helluntaiseurakunta ja pastori Reijo Luotomäki tekivät aiemmin tiivistä yhteistyötä Knutbyn filadelfiaseurakunnan kanssa. Knutbyn murhien jälkeen tilanne on toinen eikä yhteistyöstä ole puhettakaan.
  • Uumajalainen Solja Krapu on kirjoittanut Sisuradiolle kolmantena adventtina kuultavan novellin ”Lumihiutaleita”. Solja Krapu kuvaa itseään naivin optimistiseksi.
  • ”Naisen varjo” on Asko Sahlbergin Sisuradiolle kirjoittama kuunnelma, joka on tällä viikolla nauhoitettu Tukholmassa. Asko Sahlberg kertoo kuunnelmasta, rakkaudesta ja viimeisimmästä romaanistaan.
  • Mälarinlaakson korkeakoulun suomen kielen ja kulttuurin keskus tarjoaa keväällä kursseja myös muualla kuin Mälarinlaaksossa asuville. Tarjolla on muun muassa ruotsinsuomalaisten histrioriaa käsittelevä kussi.
  • Päivän runo on nimeltään Joulun odotus.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".