Tunteita ja tuoksuja, joulu on jo ovella, Sundsvallin studiossa Marja-Liisa Åhl 23.12.

Kulttuuriuutiset.

Itsekudotut joululahjat lienevät melko harvinaisia tänä päivänä. Nyt tapaamme oikean nukkemuorin, Onerva Kiiverin, joka on kutonut satoja ellei tuhansiakin nukkeja eri tilaisuuksiin

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Samasta taikinasta Ranualla tehtyjä kahvileipiä kutsutaan ”Ranualaisiksi”, Tornionjokilaaksossa taas ”Kampanisuiksi”.

Viikon Kirja on Paula Penttisen omaelämänkerrallinen Tyst Längtan.

Karlstadin yliopiston piparkakkutalokilpailun voittaja tänä jouluna on Karlstadissa asuva Seija Ojala. Seija Ojalan voittoisa piparkakkutalo on nähtävänä joulun ja uudenvuoden aikaan Karlstadin yliopistolla.

Jorin pakina    Kun vuoden lyhin päivä ja pimein vuorokausi, 21. joulukuuta on ohi, juhlitaan joulua ja uuttavuotta sekä valon palaamista maailmaan.

Sisuradion kotisivulta löytyy jouluaattoon asti Liisa Paavilaisen joulukuusi, johon ilmestyy päivä päivältä yhä enemmän koristeita

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".