Ja nythän on Juhannusaatto....... Sundsvallin studiossa Marja-Liisa Åhl 19.6.

Västanå teatterin kesän satsaus on Kalevala-näytelmä. Ensiesitys on tänään, juhannusaattona Berättarladanissa Sunnessa ja loppukesänä näytelmää esitetään myös Suomessa.

Jammu ja Jaana ovat kuuluneet Sisukesään jo vuosia eikä tämä kesä tee poikkeusta. Jaana on ollut vuoden Intiassa mutta palaa nyt Jammunsa luokse.

Mikäpä muu kuuluisi suomalaiseen juhannusaattoon kokon lisäksi itsestään selvyytenä kuin lavatanssit. Nyt lähdemme suomalaisiin lavatansseihin Tukholman pohjoispuolella Bålstassa sijaitsevalle Varpsundin lavalle.

Kilpisjärvellä hiihdetään Juhannuksena. Jo 64 kertaa. 770 metrin korkeudessa Saanan rinteillä, ja paikanpäälle on järjestetty 3 päivän aktiviteetit vaihtoehtoiseksi Juhannuksen vietoksi.

Elämäntapaliitto toimii Suomessa ja on jatkoa Vanhan Työväen Raittiusjärjestön toiminnalle periaatteella että he auttavat ihmisiä joilla niinsanotusti on mopo karannut käsistä.

Juhannuksena aloittavat urakkansa Sisuradion kesäpuhujat. Ensimmäisenä puheenvuoron saa tuottaja ja graafinen suunnittelija PabloAnttila.

Orsan eläintarha on saanut uudet asukkaat. Jääkarhupariskunta Eva ja Ville pääsivät muuttamaan jokin aika sitten maailman suurimpaan jääkarhuaitaukseen.

Torshällan suomalainen seura valmistautuu 52. Juhannusjuhliin. Leikkimieliset tukkilaiskisat viihdyttävät yleisöä ennenkuin on aika sytyttää Juhannuskokko.

Tapaamme Jukka Aminoffin, joka hoitaa oman työnsä ohella Ruotsin suomalaisen ortodoksisen seurakunnan kanttorin tehtäviä.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.