Mira Helenius, Norrdansin tanssipäällikkö

20. lokakuuta syysseuranasi Eeva Lindh

Södertäljeläinen Marjatta Höynä-Nilsson on kirjoittanut kirjan veljensä sotalapsuudesta. Tästä "Censurerad verklighet"- omakustannekirjasta selviää myös miksi koko perhe hajosi ympäri maailmaa.

Entäpä jos Iliaan ja Odysseuksen seikkailut tapahtuivatkin Skandinaviassa, jospa myytti onkin vaeltanut täältä pohjolasta Kreikkaan ja kirjattu siitä sitten Homeroksen toimesta? "Skandinaviskt ursprung för homeros dikter" on Felice Vincin kirjoittama ja Lennart Kankaanrannan ruotsiksi kääntämä teos.

Asuntovaunuelämä on liikkumista paikasta toiseen, joskus vaunu ajetaan jopa ulkomaille, talveksi etelän lämpöön. Martti Ollakka on ollut asuntovaunun omistaja 90-luvun puolesta välistä lähtien ja on sen jälkeen käynyt kaikissa Jönköpingin Elmialla järjestetyissä karavaanaritapahtumissa.

Härnösandilaisella modernin tanssin tanssiryhmä Norrdansilla on ollut uusintaensi-ilta Simo Heiskasen ohjaamalle tanssiesitykselle "Kaijat". Norrdansin tanssipäällikkö Mira Helenius kertoo esityksestä.

Radion alkuvuosina 70-luvun alussa ohjelmistossa oli y-studio niminen ohjelma ja toimitus järjesti puhelinaikoja minne ihmiset saattoivat soittaa mielipiteitään. Yhden puhelinajan otsikkona oli kasvatanko lapseni suomalaiseksi vai ruotsalaiseksi ja soittoja tuli niin runsaasti että osa niistä koottiin y-studioon.

Päivän runo on nimeltään "Elon venhossa".

:

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".