Jääveistos on muotoutumassa

Perjantaina 18. joulukuuta studiossa Johanna Dickson

Nimipäiväänsä viettävät Aapo, Rami, Aappo ja ruotsalaisen kalenterin mukaan Abraham. Onnittele päivänsankareita soittamalla numeroon 08-784 24 00 tai kirjoittamalla osoitteeseen kohtauspaikk@sr.se

Joulutorilla Boråsissa

Boråsin suurta toria koristaa nyt joulun alla komea jääveistos. Tänä vuonna veistoksen aiheeksi valittiin Kööpenhaminan ympäristökokouksen inspiroimana jääkarhu. Veistoksen tekijä Ragnhild Sandelius Brodow innostui aiheesta niin, että teki lisäsi veistokseen pienen jääkarhunpennun.

Tommy Myllymäen ruokavihjeitä

Huippukokkimme Tommy Myllymäki valmistaa ruokansa aina läheltä hankituista raaka-aineista. Näinpä tänäänkin valmistettuun kalaruokaan Tommy on hakenut nieriän Vätternin järvestä, jonka eteläpään aallot hivelevät Jönköpingiä.

Tommy Myllymäki valmistaa tänään myös ruokaa lampaasta. Useimmiten hän hankkii kokonaisen lampaan Jönköpingin lähiseudulta ja ruhon kaikki syötävät palat hyödynnetään ruuaksi. Tällä kertaa herkkuruoka valmistuu lampaan kylkipalasta.

Taikahuilu Göteborgissa

Göteborgin oopperassa ensi-iltansa jokin aika sitten saanut Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilu, Trollflöjten, on ollut menestys. Kriitikot ovat ylistäneet ja vaikka näytöksien määrää on kevääksi lisätty, ovat nekin jo loppuunmyyty. Tapaamme Markus Schwartzin, jolla on esityksessä keskeinen rooli.

Radiohistoriaa

Makkaran myymisestä kaduilla on käyty aikoinaan melkoinen taistelu. Taistelun johdossa oli tukholmansuomalainen Eila Isomäki, joka oli valmis menemään oikeuteen elinkeinon harjoittamisen puolesta. Sinnikyys kannatti ja makaroita on voinut ostaa katumyyjiltä jo pitkään.Toimittaja Asta Lumikero haastatteli Eila Isomäkeä seitsemänkymmen luvun puolivälissä. Haastattelun lomassa soiva musiikki kuvaa sekin vuosikymmenen henkeä,.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista