Keskiviikkona 23. maaliskuuta studiossa Eeva Lindh

Sundsvallissa hiihtomajat on koottu kirjaksi

Sundsvallin kunta on julkaissut kirjan kunnan hiihtomajoista.  Hiihtomajoja on kunnassa ollut lähes 100 vuoden ajan ja taustalla on Sundsvallin vankka hiihtoperinne, perustettiinhan Ruotsin Hiihtoliitto juuri Sundsvallissa Hotelli Knaustissa 1908. Hiihtomajoja koskevan kirjan on kirjoittanut kunnan luontokoulun opettaja Pessi Liukkonen.

Lumisesta talvesta haittaa metsille

Luminen talvi on haitannut metsänhoitotöitä ja kaupungissa puistojen ja pensaiden hoitoa. Pakkaset puolestaan ovat estäneet puistojen ja katuvarsien puiden leikkaamisen. Näin kertoo Tropllhättanin puutarhateknikko Aila Knuutila.

Ystävänpalvelusta uusia ystäviä

Kirkon suomenkielisen ystäväpalvelun tärkeys on korostunut entisestäänkin ja toimintaan  tarvittaisiin lisääkin vapaaehtoisia, tapaamaan niitä suomenkielisiä, joiden elinpiiri on pienentynyt esimerkiksi sairauden takia. Vellingeläinen Aira Larsson on ollut mukana seitsemän vuoden ajan ja saanut sitä kautta ystävän Malmöstä.

Klarinetista kaupalliselle alalle

Tanskan kuninkaallisesta konservatoriosta musiikkipedagogiksi valmistunut Anna Jauhola jätti musiikin ja opiskelee Falunin korkeakoulussa kaupallista alaa. Hän kertoo, mikä saa muusikon luopumaan musiikista juuri kun on saavuttanut pitkän unelmansa.

Radiohistoriaa

Ohjelma "Löytyykö ystävää?"  on vuodelta 1979  ja sisältää kirjoitettua ja kerrottua yksinäisyydestä.

Päivän runo on nimeltään "Rukoussanoma".

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".