Kaksi kieltä -esikoulun tytöt Tova, Laura, Ella ja Catalina. Kuva/Foto: Emilia Malin/ Sveriges radio Sisuradio

Tytöillä on prinsessakuumetta

Prinsessakuume nousussa
2:48 min

Studio Sisu 22.5.2012

Sisuradio kävi mittaamassa kuinka kovaa prinsessakuumetta tukholmalaisessa esikoulu Kaksi kielessä oikein podetaan. Virallista prinsessakuumetta esikoulussa ei ilmene, mutta prinsessat tuntuivat olevan lähellä monen viisivuotiaan tytön sydäntä. Aikuisten naisten prinsessakuume näkyy puolestaan lastentarvikekaupoissa.

- Estelle on minusta hieno nimi. Minä rakastan prinsessoja. Pidän prinsessoista, koska heillä on niin hienoja vaatteita ja koska heillä on paljon palvelijoita, sanoo Laura Prusila, 5-vuotta.

Kun tyttöjen mielipidettä prinsessoista kysyy, innostuvat he asiasta.

Virallisesti Ruotsin päiväkodeissa ei kuitenkaan enää rohkaista lapsia leikkeihin, jotka vahvistavat perinteisiä sukupuolirooleja, kertoo Kaksi kieli -esikoulun pedagogi Anne Suvanto.

- Prinsessakuume ei mitenkään erityisesti ole tullut esille esikoulussa. Genus -kysymyksen myötä emme ole korostaneet erityisesti prinsessoja tai prinssejä, vaan yritämme käsitellä asioita tasaväkisesti. Nukkien ja autoleikkien sijaan täällä leikitään enemmän pyörillä ja palikoilla sekä piirretään ja askarrellaan.

Jotakin prinsessaleikkien sukupuolittuneisuudesta värityksestä kertoo, että yksikään Kaksi kieltä -esikoulun pojista ei halunnut prinsessa-asioilla liikkeellä olleelle toimittajalle kommenttia antaa. Poikien mukaan syynä oli yksinkertaisesti se, että prinsessat ovat tyttöjen juttuja.

Tyttöjen kohdalla prinsessaleikit eivät ole kadonneet, mutta esikoulujen sijaan niitä leikitään nyt kotona.

Viisi vuotiaan Catalinan äiti kertoo, että prinsessaleikit ovat tyttären mieleen.

- Minulla on prinsessakleninki ja prinsessakruunu, Catalina kertoo.

Prinsessa Estelle ei toistaiseksi ole esikoulun tyttöihin antanut isompaa vaikutusta, mutta prinsessat yleisellä tasolla ovat viisi vuotiaiden tyttöjen mielestä aivan ihania.

- Ne ovat niin hienoja, sanoo Catalina.

- Minun mielestä ne ovat niin hienoja, kun niillä on kleninki päällä, sanoo Tova.

- Niillä on niin hienot värit mekossa, sanoo Ella.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".