Helmi Tolonen Foto: Tuomas Ojala/Sveriges Radio Sisuradio

Studiovieraana Helmi Tolonen

Studio Sisu 22.2.2013

Suomalaistaustaisten määrä Ruotsissa on viime vuosien aikana kasvanut. Samaan aikaan ryhmän ikärakenne muuttuu. Ensimmäisen polven suomalaisten määrä vähentyy toisen ja kolmannen polven suomalaistaustaisten määrän kasvaessa. Ruotsinsuomalaisuuden päivän aatonaattona Studio Sisussa vieraana 22-vuotias Helmi Tolonen. Helmin molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja hän on asunut Tukholmassa lähes koko ikänsä. Hän kertoo ajatuksiaan ruotsinsuomalaisuudesta perjantain Studio Sisussa.

- En oikein osaa sanoa, mitä suomalaisuus minulle merkitsee, kun en mieti sitä niin usein. Tarkoittaako se sitä, että tykkään syödä karjalanpiirakoita ja käydä saunassa? Vai tarkoitetaanko sillä sitä, minkälainen ihminen olen? Tykkään olla Suomessa. Vanhempani ja melkein koko sukuni tulevat sieltä.

Helmi Tolonen ei ole kokenut suomalaisuuttaan Ruotsissa rasitteena. Hyötyä siitä on sen sijaan ollut.

- Ihan vain se, että olen täällä tänään! Ja töitä hakiessa on joskus tosi hyvä, että osaa toista kieltä. Ja kun olen asunut myös Helsingissä, niin minulla on kaksi kotikaupunkia. Suomessa olen törmännyt ennakkoluuloihin ruotsalaisia kohtaan ja niiden selittäminen on joskus rasittavaa.

Ruotsinsuomalaisen kulttuurin säilyminen on Helmi Tolosen mielestä tärkeää.

- On tärkeää ymmärtää identiteettiään sekä vanhempiensa ja isovanhempiensa taustoja. On myös jännää, minkälaista kulttuuria, esimerkiksi musiikkia tai taidetta voi kasvaa siitä kun suomalaisuus ja ruotsalaisuus sekoittuvat. Sitä täytyy pitää yllä.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".