Jyri Markkula
Jyri Markkula. Foto: Anni Emilia Alentola, Sisuradio

Jyri Markkula

Olen toimittaja Sisuradion Malmön toimituksessa, jossa olen viihtynyt työssäni jo yli 25 vuotta. Sisuradiossa kuulet minua aamuisin Huomenta Ruotsin juontajana.

Olen syntyisin Juupajoelta, mutta Ruotsiin muutin reilut kolmekymmentä vuotta sitten Riihimäeltä. Siellä olin lapsena ja nuorena mukana Riihimäen teatterin toiminnassa ja pääsinpä mukaan pariin elokuvaankin mm. Jukka Sipilän ohjaamaan "Kukkivat roudan maat". Nykyisin kun käyn Suomessa, minut tavoittaa useimmiten Ypäjältä, missä sukuani on asunut vuosisatoja. Perikunnalla on siellä pieni talo.

Ennen kuin aloitin työni radiossa täällä Ruotsissa opiskelin Lundin yliopistossa ja Lundissa asun edelleenkin eli työmatkailen vajaat 20 kilometriä suuntaansa päivittäin. Harrastuksena minulla on kulttuuri ja urheilu. Tosin liikun nykyisin aivan liian vähän, mutta yritän parantaa tapojani.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista