23. 12. Aaton aattona, neljäntenä adventtina Kaarina Honkanen tarjoaa paljon jouluista musiikkia

07.00 Aamun konserttissa perinteisiä suomalaisia joululauluja

07.45 Aamuhartaus

08.00 Sisu-uutiset

Kamarikuoron joulukonsertti ja kuoronjohtajan esittely

Suomalaisen kamarikuoron joulukonsertin alkajaisiksi tapaamme kuoron perustajan ja johtajan Kauko Perkkiön.

Hän tekee päivätyötä kirkkomuusikkona Södertäljessä ja johtaa kirkkokuoroja myös Sundbybergissä ja Oxelösundissa.

Viime keväänä perustetun Suomalaisen kamarikuoron nimi on viime kuukausien aikana pulpahtanut esiin monessa yhteydessä. Kuoro on pitänyt itsenäisyyspäivä- ja joulukonsertin ja on kuultavana myös joulupäivänä Sisuradiossa lähetettävässä joulujumalanpalveluksessa.

Hellä ja lempeä Joulusuudelma

Neljännen adventtisunnuntain novelli on nimeltään Joulusuudelma ja sen on kirjoittanut Jönköpingissä asuva Veija Luukkonen. Pekka Rannan haastattelussa Veija Luukkonen kertoo muun muassa, miksi hän valitsi tällaisen aiheen. Jojo Tuulikki Oinonen lukee Veija Luukkosen novellin Joulusuudelma.


08.55 Sisu-uutiset

 

 

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".