Sukupuolineutraaleja oopperarooleja ja Finntasticia kulttuuria

21 min

Kulttuurituottajan hikisin paikka on viikkoa ennen tapahtumaa. Finntastic- tuottajat juttelevat keskenään vuoden ohjelmasta. Sekä Södertäljen että Uumajan oopperassa nainen laulaa miesroolin.

Finntastic on osa Tukholman kulttuuriyötä 21. huhtikuuta.
Tukholman Suomen istituuttiin odotetaan taas noin 800 kävijää illan aikana. Tämän vuoden ohjelma on melkein valmis. Teemana oli alkujaan kulttuuriaktivismi, josta kehittyi useita saamelaista kulttuuria esitteleviä esityksiä ja näyttelyitä.

Lasten osalta on luvassa ohjelmaa lapsilta lapsille.
Finntastic-työryhmässä kulttuurituottajat Kimmo Tetri, Elina Ylhäisi ja Julia Radliff ovat jo sopineet monen artistin tulosta Tukholmaan Finntastic-iltaan.

Oopperaa Uumajassa ja Södertäljessä

Oopperaroolien joukossa on kautta vuosisatojen ollut rooleja. joita on esittäneet sekä miehet että naiset. Näin sekä Uumajassa että Södertäljessä tänä keväänä.

Uumajassa Henriikka Gröndahl ja Susanna Levonen esittävät Gluckin Orfeo ja Euridike-oopperaa ja Södertäljessä nähtiin Bellinin Romeossa ja Juliassa Tessan Maria Lehmussaari Julian osassa.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 07.35
    Veikko Tyrväinen, Einari Marvia, Studio-Orkestern - Minä Laulan Sun Iltasi Tähtihin
    Album: Kuuluisia Mieslaulajia
    Kompositör: Frans Linnavuori
    Bolag: FINLANDIA RECORDS
  • 07.48
    Sauli Tiilikainen, Yl (Helsingfors), Matti Hyökki - Annina
    Album: Kuuluisia Mieslaulajia
    Kompositör: Oskar Merikanto
    Bolag: FINLANDIA RECORDS
  • 07.58
    Heikki Peltola & Yl (Helsingfors) - Hilu Hilu
    Album: Tuonne Taakse Metsämaan Utgiven: 1992
    Kompositör: Trad Från Finland & Sulho Ranta
    Bolag: Finlandia
  • 08.06
    Felin - Revolt
    Album: Revolt
    Kompositör: Elin Blom, Julia Karlsson, Anton Rundberg
    Bolag: P3 OSIGNAT
  • 08.16
    Ailu Valle - Sahtan Ja Mahtan
    Album: 7
    Kompositör: Ailu Valle
    Bolag: TUUPA RECORDS
  • 08.26
    Saara Suvanto - Kissat Ja Koirat Ja Linnutkin
    Album: Saara Suvanto
    Kompositör: Martti Heikkilä, Saara Suvanto
    Bolag: SONET