Koukussa luomiseen

23 min
Maissi innostui harjoittelemaan käteensä rasitusvamman, Ninan aika kuluu teatterin parissa ja Anna Martta kirjoittaa, kun kerkeää. Yhdessä he pohtivat miksi.

Luovalle ihmiselle kulttuuri on puoli ruokaa. Tosin elettäväkin on, ja usein luova puoli elämästä jää vapaa-aikaan ja leipätyö on jotakin muuta, joka kyllä mielellään käsittelee oman luovuuden reuna-alueita.

Kulttuurikeskustelu Koukun keskustelu käytiin inspiroivassa ympäristössä Göteborgin Palmhusetissa.

Koukun jouluiset sarjat

Joulukalenterin luukku aukeaa Sisuradiossa joka aamu jouluun saakka ja luukun takana ruotsinsuomalainen taiteilija.

Ajattomia ajatuksia

Sisuradion joululahja kuulijoille on tänä vuonna kirjallisuussarja, Ajattomia ajatuksia.

Kuulemme kirjailijoiden tekstejä viime ja toissa vuosisadalta ja pohdimme, kuinka niiden viestit joko elävät samanlaisina tai ovat saaneet uuden muodon ja merkityksen meidän aikamme keskusteluissa..

Ensimmäisenä uunista ulos: Minna Canth ja aiheena naisten oikeus tieteeseen. Tämä ei ollut mitenkään itsestään selvää 1880-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa ja esteitä näyttää olevan myös nykypäivässä, jos pohtii esimerkiksi naisten vähäistä määrää luonnontieteelisten Nobel-palkintojen saajina. Kaikki osat kuuntelussa jo nyt!

Sarjaa toimittaa Kirsi Blomberg. Näytteet, jotka löytyvät Minnan Canthin romaanista, Hanna lukee Kimmo Tetri.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 07.34
    Veeti Kallio, Erja Lyytinen, Erika Vikman - Joulun Unelma
    Album: Joulun unelma
    Kompositör: Erja Lyytinen
    Bolag: TUOHI RECORDS
  • 07.45
    Ensio Kostan orkesteri - Joulusikermä 1
    Album: Hei, tonttu-ukot - joulusikermä
    Bolag: WM Finland
  • 07.57
    Aino Venna - Joulupukki Suukon Sai
    Album: Aino Vennan Joulu
    Kompositör: Aino Ahokas
    Bolag: STUPIDO RECORDS
  • 08.06
    Paleface, Jonna Tervomaan - Askarrellaan Maailmaa
    Album: Luova Tuho
    Kompositör: Paleface, Aki Haarala
    Bolag: EXOGENIC
  • 08.16
    Johanna Kurkela - Karhuveljeni
    Album: Joulun Lauluja
    Kompositör: Miia Liukkonen
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC
  • 08.28
    Ensio Kostan orkesteri - Joulusikermä 1
    Album: Hei, tonttu-ukot - joulusikermä
    Bolag: WM Finland