Nuoret juovat aiempaa vähemmän alkoholia

Här finns inget ljud
Tähdessä mukana Wilma Tukonen. Aiheena nuorten juomatavat.

Nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt, osoittavat sekä suomalaiset että ruotsalaiset tutkimukset. Syynä vähempään juomiseen voi olla, että juominen on kalliimpaa, alkoholia on vaikeampi ostaa kuin ennen, urheilu ja terveys on tärkeämpää ja että uusi teknologia tarjoaa nuorille uusia tapoja viettää aikaa.

Tulos yllätti

Tähdessä nuorten juomisesta keskustelee Wilma Tukonen, jonka mielestä tutkimusten tulokset ovat yllättäviä.

– Olin itse hämmästynyt, koska minulla on sellainen tunne, että nuoret juo jonkin verran, mutta se varmaan riippuu vähän, kuka sinä olet, missä asut ja kenen kanssa hengailet. Tämä on positiivinen uutinen, että nuoret juovat vähemmän, kertoo Wilma Tukonen.

Sosiaaliset odotukset vaikuttavat juomiseen

Wilma uskoo, että nuoret ovat nykyään enemmän tietoisia alkoholin haitoista kuin aikaisemmin.

Minä sanon, että alkoholi on myrkky, vaikka se voi olla tosi mukavakin, jos sitä juo pieniä määriä.

Wilma Tukonen opiskelee lakia Tukholman yliopistossa, ja kertoo heidän opiskelijakulttuurista ja sosiaalisista odotuksista. Puhumme Tähdessä myös rajojen vetämisestä. Missä omat rajat menevät ja kuinka paljon alkoholia kestää?

- Sinä päätät loppupäässä, missä rajasi menee ja se ei tee sinusta tylsempää ihmistä, jos uskallat vetää omat rajasi. Kannattaa myös viettää aikaa samanhenkisten ihmisien kanssa, jotka kunnioittavat sinua, sanoo Wilma.

Instagram: SRTahti

Musik som spelats i avsnittet

  • 19.04
    Robyn - Dancing On My Own
    Album: Dancing On My Own
    Kompositör: Patrik Berger, Robyn Carlsson
    Bolag: KONICHIWA RECORDS
  • 19.10
    Darin - Tvillingen
    Album: Tvillingen
    Kompositör: David Lindgren Zacharias, Darin Zanyar
    Bolag: THE MUSIC BOX
  • 19.14
    Veronica Maggio - Kurt Cobain
    Album: Kurt Cobain
    Kompositör: Joakim Berg, Simon Hassle, Veronica Maggio
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC
  • 19.20
    Calvin Harris, John Newman - Blame
    Album: Blame
    Kompositör: Calvin Harris, James Newman, John Newman
    Bolag: SONY
  • 19.24
    Lana Del Rey - High By The Beach
    Album: High by the Beach
    Kompositör: Lana Del Rey, Kieron Menzies, Rick Nowels
    Bolag: POLYDOR
  • 19.30
    Pink - What About Us (Radio Edit)
    Album: What About Us
    Kompositör: Johnny Mcdaid, Alecia Moore, Steve Mac
    Bolag: SONY
  • 19.37
    Laleh - Bara Få Va Mig Själv
    Album: bara få va mig själv
    Kompositör: Frank Nobel, Laleh Pourkarim, Gustaf Thörn, Gino Yonan
    Bolag: WARNER BROS
  • 19.42
    Adam Tensta - My Cool
    Album: My Cool
    Kompositör: A Broberger, H Lindgren, N Lundberg, Adam Taal
    Bolag: K-WERKS
  • 19.48
    Sabina Ddumba - Small World
    Kompositör: Michael Angelo, Ali Tennant, Pontus Persson, John Alexis
    Bolag: WARNER BROS
  • 19.52
    Icona Pop - Not Too Young
    Album: Så Mycket Bättre 2017
    Kompositör: Sabina Ddumba, Tinashe Sibanda
    Bolag: SONY
  • 19.57
    Zara Larsson - Weak Heart
    Album: 1
    Kompositör: Robert Habolin, Patrizia Helander, Markus Sepehrmanesh
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC