Norrtäljessä suomen kielen tähti nousee uuden koivun ylle

48 min
Uusi, savolainen koivu istutettin tänä syksynä Norrtäljen Societets- , eli paremman väen puistoon kuolleen tilalle. Sen myötä istutettiin myös uutta toivoa kunnan hallintoaluetyöhön.

Norrtäljen uusi toivo ja uusi koivu

Kun vuonna 2017 istutettu "Suomi-koivu" kuoli kesällä 2018 ja samaan aikaan kunnassa ei ollut myöskään hallintoaluekoordinaattoria, näytti Norrtäljen suomen kielen hallintoalueen tilanne olevan pahasti rempallaan ja myös Sisuradioon tuli viestejä, ettei kunnassa hoidettu vähemmistöasioita juuri ollenkaan.

Nyt kuolleen tilalle on saatu uusi koivu ja kuntaan on saatu uusi koordinaatori Sam Grandell, jonka suhteen Norrtäljen aktiivisilla kuntalaisilla on kovat odotukset.

Tämän toiveikkaan tarinan oppaana on Seija Wähä-Verkkomäki, joka on mukana: lukupiirissä, ystäväpalvelussa, kuorossa, Roslagenin Kalevaisissa ja osallistuu aktiivisesti kunnallisuuskeskusteluun sosiaalisessa mediassa. Hän on jo saanut läpi kansalaisaloitteen, jossa suomen kieli nähdään meriittiinä kunnan työntekijöille. Tapaamme myös monia muita pitkään suomen kielen puolesta taistelleita norrtäljeläisiä, kuten Aulikki Lundgrenin ja Jussi Böökin ja uudempia kuten kuoronjohtaja Kaisa Ekdalin.

Vierailemme 6.12. Norrtäljessä uuden "Suomikoivun" muistolaatan paljastustilaisuudessa sekä olemme mukana Norrtäljen kirkossa, jossa harjoitellaan itsenäisyyspäivän konserttia varten samoissa toiveikkaissa merkeissä.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 16.04
    Eeppi Ursin - Koivun Alla Kello Kahdeksan
    Album: Songs Of Finland
    Bolag: Change Records
  • 16.33
    Talla Vocal Ensemble - Trad & Linkola : Mieliteko-sarja : Jäniksen joulu [Urge Suite : A rabbit at Christmas]
    Talla Vocal Ensemble
    Punapaula / Red Ribbon
    Etikett: Fazer Records/Finlandia
  • 16.57
    Svea Jansson - Yx Kax Kolm Nelje (Där Kom En Skuta Från Norrtälje)
    Album: Lena, Ulrika & Svea
    Kompositör: Trad Från Finland
    Bolag: Caprice