Ett avsnitt från Huomenta Ruotsi
13 min
Huomenta Ruotsi
Ons 03 apr 2013 kl 06:00
Suomalaisten oppilaiden kansainvälisen koulumenestyksen avainta haetaan nyt hyvästä opettajakoulutuksesta. Ruotsissa kiinnostus Suomen opettajakoulutusjärjestelmää kohtaan on suurta. Ruotsin hallitus... on jo ilmoittanut, että Ruotsissa kokeillaan jossakin muodossa Suomessa käytössä olevia, opettajaopiskelijoille erityisesti tarkoitettuja harjoittelukouluja, eli normaalikouluja. Sekä Ruotsin hallitus että kouluviranomaiset ovat käyneet ahkerasti opintokäynneillä Suomen puolella tutustumassa opettajakoulutukseen. Tietoa on myös levitetty tällä puolen lahtea - Jyväskylän yliopiston opettajakoulutuslaitoksen varajohatja Matti Rautiainen on yksi Ruotsin puolella Suomen opettajakoulutusjärjestelmästä luonnoimassa käyneistä henkilöistä. Rautiainen uskoo, että hyvä opettajakoulutusta johtaa hyviin oppilastuloksiin: Suomessa opettajaksi opiskelevat suorittavat yleensä harjoittelujaksonsa harjoittelukouluissa, niin sanotuissa normaalikouluissa. Jokaiseen yliopiston opettajakoulutusla

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.03
    Jari Sillanpää - Oot Täydellinen
    Album: Punainen Taivas
    Kompositör: HALONEN, KASSU
    Bolag: MEDIAMUSIIKKI
  • 06.13
    Carola (Fi) - Nousee Päivä
    Album: Rakkauden Jälkeen
    Kompositör: Jerry Bock
    Bolag: FAZER
  • 06.27
    Edu Kettunen - Neonkuu
    Album: 80-Luvun Huiput (3)
    Kompositör: Erkka Kettunen
    Bolag: FAZER
  • 06.35
    Mikki Kauste - Tie
    Album: Tie
    Kompositör: Mikki Kauste
    Bolag: SONY
  • 06.45
    The Agents - Moskovan Valot
    Album: Agents Is Back !
    Kompositör: Tichon Chrennikov
    Bolag: PARLOPHONE
  • 06.50
    Laura Voutilainen - Rakkautta Ei Piiloon Saa
    Album: Kosketa Mua
    Kompositör: Victor Drobysh, Puurula
    Bolag: BAM
  • 06.54
    Frank Sinatra, Nancy Sinatra, Billy Strange - Somethin' Stupid
    Album: My Way
    Kompositör: C Carson Parks
    Bolag: REPRISE
  • 06.57
    Tarja Lunnas - Kultakruunu
    Album: Kultakruunu
    Kompositör: Kari Litmanen
    Bolag: BLUEBIRD
  • 07.11
    Johanna Kurkela - Marmoritaivas
    Album: Marmoritaivas
    Kompositör: Tomi Aholainen
    Bolag: WARNER BROS
  • 07.24
    Abc - The Look Of Love
    Album: Summer In The City (3)
    Kompositör: Abc
    Bolag: COLUMBIA
  • 07.28
    Riki Sorsa - Suolaista Ja Makeaa
    Album: Suolaista Ja Makeaa
    Kompositör: Riki Sorsa, Ari Sunell
    Bolag: AXR
  • 07.34
    Anna (Fi) Eriksson - Seurataan Johtajaa
    Album: Parhaat-Seurataan Johtajaa
    Kompositör: Sipe
    Bolag: MEDIAMUSIIKKI
  • 07.47
    Johnny (Fi) - Takaisin Luontoon
    Album: Ihana Aamu ('Underbara Morgon')
    Kompositör: Brian Bennett, Hank Marvin, John Rostill, Bruce Welch
    Bolag: FAZER
  • 07.56
    Samuli Edelmann - Tähtipölyä
    Album: Pienellä Kivellä
    Kompositör: Timo Kiiskinen, Markus Koskinen
    Bolag: WARNER BROS
  • 08.11
    Hanna-Riikka Siitonen - Huomenta Tähtiin
    Album: Hair
    Kompositör: Galt Macdermot
    Bolag: AXR
  • 08.19
    Marita Taavitsainen, Jarmo Tinkala - Kurkkija
    Album: Kurkkija
    Kompositör: Bobby Darin
    Bolag: SONET
  • 08.23
    Martti Servo, Napander - Boogiewoogiereggaepartyrocknrollman
    Album: Täältä Pesee
    Kompositör: Martti Servo
    Bolag: RANKA RECORDINGS
  • 08.26
    Heidi Kyrö - Teit Sen Taas
    Album: Teit Sen Taas
    Kompositör: Pertti Haverinen
    Bolag: MEDIAMUSIIKKI
  • 08.35
    Suvi Teräsniska - Valkoinen Valhe
    Album: Särkyneiden Sydänten Tie
    Kompositör: Toni Nygård, Jussi Rasinkangas
    Bolag: HMC
  • 08.47
    Cornelis Vreeswijk - Luffaren Och Katten
    Album: En Spjutkastares Visor
    Kompositör: Reino Helismaa
    Bolag: FINLANDIA RECORDS
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".