Farstassa kunta ja vanhemmat tapasivat positiivisissa merkeissä

Här finns inget ljud
- Farstan kaupunginosassa Etelä-Tukholmassa kunta kutsui ryhmän suomenkielistä esikoulutoimintaa vaatineita vanhempia yhteiseen neuvonpitoon. - Lapin sodan päättymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta. Tukholmalainen Heidi Renwall oli pikkutyttönä Stella Polaris operaation silminnäkijä. - Tukholmalaisjoukkue Stockholm Roller Derby All Stars voitti Roller Derbyn Ruotsin mestaruuden. ohjelman juontaa Tuomas Ojala

Viime perjantaina ryhmä päättäjiä ja kunnan virkamiehiä tapasi ryhmän farstalaisvanhempia. Kokouksen tarkoituksena oli luoda henkilökohtainen kontakti osapuolien välille ja vastata kysymyksiin yhdellä kertaa. 

Mira Lindgren, yksi vanhemmista oli tapaamiseen tyytyväinen. Hän aikoo laittaa lapsensa  suomenkielisen osaston jonoon. Hänen mukaansa vanhemmille varmistui, että myös kaupunginosan puolelta pyrkimys mahdollisimman hyvään esikoulutoimintaan oli aito. Vanhempainryhmän aiemmin tekemä ilmoitus syrjintäasiamis DO:lle sai kieltävän päätöksen. Ilmoitus ei Lindgrenin mielestä kuitenkaan enää näyttäisi olevan ajankohtainen.

– Meidän lähtökohta oli se, että meidän tarpeisiin ei vastata. Mutta nyt näyttää siltä, että niihin vastataan. Eli syrjinnästä ei ole kyse, Lindgren sanoo.

Kokouksen kutsui koolle ympäristöpuolueen Mariana Moreira Duarte. Hän koki sähköpostin vaihtoa pitkään seurattuaan, että osapuolet on tuotava saman pöydän ääreen. Suomenkielinen esikoulutoiminta Farstassa on ollut jo pitkään esillä. Kunta ja vanhemmat ovat tähän asti ollet kysymyksesä etäällä toisistaan. Moreira Duarten mukaan kokous lähensi osapuolia.

Mariana Moreira Duarten mukaan kunnallispolitikkojen tiedoissa vähemmistöjen oikeuksista on paljon parannettavaa, mutta lain lukemisen lisäksi olisi selvitettävä se, miten lakia käytännössä tulee noudattaa. Hän sanoo, ettei riitä, että toteaa, että näin laissa sanotaan. Lain tulkinta pitää myös määritellä.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 18.12
    Elokuu - Tänään Lähtee
    Album: Tänään Lähtee
    Kompositör: Okänd
    Bolag: EMI
  • 18.22
    Kaija Koo - Kuka Sen Opettaa
    Album: Kuka Sen Opettaa
    Kompositör: Jonnaemilia, Mikko Tamminen
    Bolag: WARNER BROS
  • 18.29
    Aikakone - Keltainen
    Album: Toiseen Maailmaan
    Kompositör: Maki
    Bolag: RCA
  • 18.38
    Valovuosi - Aurinkokuningatar
    Album: Aurinkokuningatar
    Kompositör: Outi Keskitalo, Joonas Naskali, Sami Tamminen
    Bolag: SOUND OF FINLAND OY
  • 18.47
    Jari Sillanpää - Sinä Ansaitset Kultaa
    Album: Rakkaudella Merkitty Mies
    Kompositör: Aku Rannila, Petri Somer
    Bolag: WARNER BROS
  • 18.57
    Pauli Hanhiniemi - Muutkin Mokaa
    Album: Muutkin Mokaa
    Kompositör: Jonas Olsson, Aku Rannila
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC