Vapun aatonaaton fiilistelyä ja vakaviakin aiheita

Här finns inget ljud
Lätkäkuume on nousemassa - todellinen kiekkofani Mikael Herrala pohtii tulevia maailmanmestaruuskisoja. Köyhyys,väkivalta ja yhteiskunnan kahtiajakoisuus ovat edelleen suuria ongelmia Etelä-Afrikassa. Rotutietoisuus elää myös syvällä. Mutta on myös valopilkkuja. Kaupunkitutkija Annika Teppo Pohjoismaisesta Afrikka instituutista tuntee maan. Karoliinisella instituutilla hallussaan 67 suomalaiseksi merkittyä pääkalloa. Niistä enemmistö ryöstettiin suomalaisista haudoista rotututkija Gustav Retziuksen johtamalla tutkimusmatkalla 1800-luvulla. Osa kalloista oli vielä 2000-luvun alussa näyttävästi esillä Tukholman yliopiston arkeologisen laitoksen luoentosalissa. Näin kertoo tutkija Eeva-Kristiina Harlin.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 18.11
    Tehosekoitin - Maailma On Sun
    Album: Rock 'n' Roll Monster Movie Show
    Kompositör: Matti Mikkola
    Bolag: Levy-yhtiö
  • 18.23
    Marko Haavisto, Poutahaukat - Vähän Ennen Vappua
    Album: Lamppu Palaa
    Kompositör: Marko Haavisto
    Bolag: JOHANNA KUSTANNUS
  • 18.32
    Kaija Kärkinen - Sade
    Album: Sade
    Kompositör: Ile Kallio
    Bolag: AXR
  • 18.43
    Katéa - That Ain'T Love
    Album: That Ain'T Love
    Kompositör: Johan Åsgärde, Katja Pihlainen, Mattias Frändå, Oliver Lundström, Tara Walsh
    Bolag: SONY
  • 18.52
    Hassisen Kone - Levottomat Jalat
    Album: Harsoinen Teräs
    Kompositör: Ismo Alanko
    Bolag: POKO REKORDS
  • 18.56
    Juice & Mikko - Mä Lähden Maalle
    Album: Senaattori Ja Boheemi
    Kompositör: Mikko Alatalo, Juice Leskinen
    Bolag: MUSIIKKIJAKELU