Äidinkielen tukea esikoulutoiminnan rinnalla

Här finns inget ljud

Äidinkielen tuki kiertää Norrköpingissä esikouluilla sen sijaan että lapset tuotaisiin äidinkielen tukijan luokse. Hilkka Luukkonen kertoo kiertävästä työstään.

Esikoulun äidinkielen tuki toimii nyt Norrköpingissä vanhempien toiveiden  mukaisesti. lapsia ei enää tarvitse kuljettaa suomenkielen tukijan luoksen vaan tämä tulee esikouluihin. Vanhempien toiveiden toteutuminen tosin kesti monta vuotta.

Tarinaa iskettiin kilpaa Eskilstunassa

Kerttu Jokela Älvsjöstä lähtee edustamaan ruotsinsuomalaisia tarinaniskennän Suomen mestaruuskilpailuihin Kärsämäelle heinäkuussa.

Kerttu Jokelan esittämä tarina Housut valittiin lauantaina 2.5 Eskilstunassa Ruotsin karsinnan parhaaksi. Kymmenen tarinaniskijää kilvoitteli.

Joacim Björkvall huumorin maaotteluun

Humorlandskampen alkaa Ahvenanmaalla torstaina 6.5. ja jatkaa sitten Turkuun ja Helsinkiin, Suomen joukkueessa ovat André Wickström ja Joacim Björkvall, jolle tämä on nyt myös ensi esiintyminen Suomen kamaralla!

Ruotsia edustavat Ann Westin ja Pelle Helgesson.

Juontaja Merja Laitinen

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".