Murrettu ruotsi harvinaista mediassa

Här finns inget ljud

Ajan tasalla aamusta pitäen.

Anna Nääppä tutkii ilmiötä "Employer branding"

Yritykset vaalivat tänä päivänä mainettaan ja tuotemerkkiään nimenomaan työnantajana entistä ahkerammin. Asiantuntevaa ja osaavaa henkilökuntaa ei ole aina helppo löytää ja vielä vaikeampaa on saada lahjakkuuksia jäämään. Anna Näppä Luulajan yliopistolta tutkii asiaa.

Murrettu ruotsi mediassa

Maahanmuuttajia haastatellaan hyvin yksipuolissa rooleissa Ruotsin tiedotusvälineissä, ja myös uutistoimittajat ovat useimmiten syntyperäisiä ruotsalaisia. Nyt käydään keskustelua siitä, voivatko toimittajat puhua murtaen ruotsia.

Mark Levengood vuoden ulkosuomalainen

Suomi-seura on palkinnut vuoden ulkosuomalaisen. Tällä kertaa valinta osui pitkästä aikaa Ruotsiin. Uusi vuoden ulkosuomalainen on kirjailija-toimittaja Mark Levengood. Palkinto luovutettiin Levengoodille Helsingissä.

Solvallan Elitloppetin finaali

Solvallan Elitloppet ravattiin eilen. Sisuradion raviasiantuntija Kai Jussila ja toimittajamme Merja Laitinen pohtivat finaalia ja sen lopputulosta.

Aamun vieraana röntgenhoitaja Minna Pakarinen

Toimittajamme Pekka Kenttälä kävi pyöräilemässä Luulajan keskustassa, mutta kääntyikin kun näki suuren ajoneuvon, jossa luki röntgenkuvas. Pekalla oli mukana mikrofoni, kuten aina. Sisällä hän tapasi röntgenhoitaja Minna Pakarisen.

Jääkiekkoilijan kesäloma

Jääkiekkolijoiden kesäloma eroaa muiden työssäkäyvien ihmisten lomasta monella tapaa. Yleensä kiekkolijat lomailevat ja lepäilevät kolme tai neljä viikkoa kauden jälkeen, mutta sitten alkaa kova kesätreeni. HV71:ssä kuluneen kauden pelannut Teemu Laine harjoittelee mieluiten itsenäisesti loman aikana.

Kesäkuun ensimmäisen aamun juontaa Matilda Peltonen.

 

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.08
    Olli Helenius - Matkalla
    Album: Matkalla
    Kompositör: Olli Helenius
    Bolag: SR/Sony
  • 06.18
    Vicky Rosti - Tuolta Saapuu Charlie Brown
    Album: Vicky Rosti
    Kompositör: Benito Di Paula
    Bolag: FAZER
  • 06.24
    Jari Sillanpää - Malagaan (Club Mix)
    Album: Malagaan (Club Mix)
    Kompositör: Mariska, Mikko Tamminen, Väinöväinö
    Bolag: WARNER BROS
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".