Onko tosi-tv:ssä kaikki sallittua, Amanda Harkimo?

Här finns inget ljud

Tosi-tv ei sittenkään ole vielä kuollut. Suomen tosi-tv:n moniottelija Amanda Harkimo saapuu Iltapäivän studioon kertomaan Ruotsin valloituksestaan ohjelmassa Paradise Hotel.

Pohjoismaiden puolustusministerit kokoustavat toista päivää Tukholmassa. Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö painottaa taas kerran, että Natojäsenyys ei yhä edelleenkään ole ajankohtainen.

Tukholman filmijuhlat pyörähtävät tänään käyntiin. Juhlilla nähdään muun muassa Tova Kurkiala Medbon elokuva Romaniasta saapuneista kerjäläisistä.

Suomalaiset tekevät EU:n lyhyintä työviikkoa. Ovatko suomalaiset laiskoja?

Maidontuottajien kohtalosta on puhuttu pitkin syksyä, joillekin maitotilallisille monta sukupolvea kestänyt toimeentulo on nyt uhattuna.

Iltapäivässä puhutaan myös ruotsalaisten tiukentuvasta asenteesta koskien pakolaisten vastaanottamista. Moderaattien ehdotus rajojen täydellisestä sulkemisesta on tiukempi kuin esimerkiksi kritisoidun Unkarin. Jopa siellä piikkilanka-aidasta löytyy aukko turvapaikanhakijoille.

Keskiviikkona Iltapäivässä kysytään: olisitko valmis olemaan mukana tosi-tv:ssä?

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 13.02
    Esa Eloranta - Muurinmurtajat
    Album: Muurinmurtajat
    Kompositör: Esa Eloranta
    Bolag: TURENKI RECORDS
  • 13.12
    Jenni Vartiainen - Junat Ja Naiset
    Album: Junat Ja Naiset
    Kompositör: Jukka Immonen, Jenni Vartiainen
    Bolag: WARNER/CHAPPELL MUSIC SCANDINAVIA
  • 13.23
    Neljä Ruusua - Juppihippipunkkari
    Album: Haloo
    Kompositör: Petteri Koistinen
    Bolag: PARLOPHONE
  • 13.34
    Elton John - Looking Up
    Album: Looking Up
    Kompositör: Elton John, Bernie Taupin
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC
  • 13.44
    Ninni Poijärvi - Takiainen
    Album: Tie
    Kompositör: J Karjalainen
    Bolag: TURENKI RECORDS
  • 13.51
    Aki Sirkesalo, Lisa Nilsson - Mysteriet Deg
    Album: Mysteriet Deg
    Kompositör: Björn Eidsvåg
    Bolag: SONY
  • 14.00
    Häta-Miikka - Kuuntele
    Album: Kuuntele
    Kompositör: Jusa Mikkonen, Mikka Niiranen
    Bolag: JOHANNA KUSTANNUS
  • 14.07
    Laura Närhi - Hetken Tie On Kevyt
    Album: Hetken Tie On Kevyt
    Kompositör: Matti Mikkola
    Bolag: WARNER BROS
  • 14.18
    Bananarama - Venus
    Album: Hits Of....85 And 86 (11)
    Kompositör: Robbie Van Leeuwen
    Bolag: POLYDOR
  • 14.28
    Apulanta - Sun Kohdalla
    Album: Sun Kohdalla
    Kompositör: Toni Wirtanen
    Bolag: APULANTA
  • 14.38
    Sami Saari - Ylöspäin
    Album: Leijonat 2012
    Kompositör: Curtis Mayfield
    Bolag: RCA
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista