"Musiikki koskettaa erikoisella tavalla"

Här finns inget ljud

Aamun vieraana on 21-vuotias Annika Olsson. Hän on laulajatar ja kertoo intohimostaan musiikkiin. Ohjelman aiheissa myös ilmastokokous sekä uuden kielikeskusken perustaminen. Studiossa Tytti Jussila.

Ohjelman teemoja:


Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta ja Tornionlaaksolaisten keskusliitto haluavat saada Ruotsiin suomen ja meänkielen kielikeskuksen. Nyt järjestöt ovat jättäneet vähemmistöministeri Alice Bah Kuhnkelle esitutkimuksen kielikeskuksen perustamisesta.

 

Puhetta on lisäksi Sisuradion kiertueesta, joka on lauantaina 28.12.2015 Tukholmassa, lähetyksessä on mukana Sisuradion toimittaja Soili Huokuna.

 

Marraskuun lopulla alkava Pariisin ilmastokokous kerää koolle maailman maat ja yksi tärkeistä tavoitteista on päästä sopimukseen ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta, lähetyksessä kuullaan tänään, mitä ympäristöministeriön ylitarkastajalla Maria Vuorelmalla on tästä sanottavanaan.

 

Huomenta Ruotsin Viestikapula on kiertänyt maata ja välillä käytiinkin jopa Itävallassa saakka, mutta tänään kapula matkaa Köpingiin.


Aamun visan parissa kilpaillaan perjantaiaamuna jo ennen kello 06.30 alkaen. Haussa on mystinen henkilö, joka eli 1800-luvun Lontoossa. Sisuradion puhelinvastaajan numero on 08-784 24 00.


Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.04
    Jouko Mäki-Lohiluoma - Perjantai
    Album: Transitmies
    Kompositör: Jouko Mäki-Lohiluoma
    Bolag: Yhden Joukon Yhtiö
  • 06.14
    Tarja Ylitalo - Kerrasta Poikki
    Album: Kerrasta Poikki
    Kompositör: Antti Hyvärinen, Matti Ruohonen
    Bolag: FAZER
  • 06.19
    Jore Marjaranta - Huomaan Vain Sinut
    Album: Huomaan Vain Sinut
    Kompositör: Nalle Ahlstedt, Jore Marjaranta, Lasse Wikman
    Bolag: EXOGENIC
  • 06.28
    Chisu - Kellä Kulta Sillä Onni
    Album: Onnen Laulut
    Kompositör: Richard Adler, Robert Allen
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista