Tanssin valloittavissa pyörteissä

Här finns inget ljud
Lähetyksessä kuullaan miten Suomessa käytetään naapuruussovittelua, juhlitaan Sibeliuksen 150-vuotisjuhlapäivää ja tutustutaan tanssivaan lääkäriin Jan Nybergiin. Juontajana Timo Laine.

Naapurisovittelulla välit kuntoon

Suomessa turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön paikoin tulehtuneita välejä on alettu selvitellä niin kutsun naapuruussovittelun avulla. Menetelmästä on saatu hyviä kokemuksia jo aiemmin esimerkiksi taloyhtiöiden asukkaiden välisiä riitoja ratkottaessa. Aamun lähetyksessä selviää mitä naapuruussovittelu oikein käytännössä on.

Sibeliuksen syntymästä tasan 150 vuotta

8.12. tulee kuluneeksi päivälleen suomalaisen mestarisäveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä. Monin paikoin Sibeliuksen juhlavuosi huipentuukin juuri tähän päivään. Falunissa konservatorion oppilaat järjestävät Sibelius-juhlakonsertin, jossa kuullaan säveltäjän hieman harvinaisempia teoksia sekä päästään tutustumaan myös säveltäjän persoonaan.

Lääkäri Jan Nybergille tanssi maistuu

Aamun vieras Jan Nyberg pääsi lääketieteellisen korkeakouluun ollessaan 20- vuotias. Raskaat opinnot ajoivat Janin tanssin pariin, josta muodostui hänelle terapiamuoto. Nyt 28- vuotias Jan on valmis lääkäri ja opiskelee Tukholman Dans och Cirkus Högskolanilla tanssin kandidaatti- ohjelmaa.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.04
    Marita Taavitsainen - Häähaaveita
    Album: Häähaaveita
    Kompositör: Kai Jämsä
    Bolag: Sony Bmg Music Entertainment
  • 06.15
    Katri Helena - Puhelinlangat Laulaa
    Album: Puhelinlanget Laulaa
    Kompositör: Pentti Viherluoto
    Bolag: Fazer
  • 06.15
    Cheek (Fi) - Puhelinlangat Laulaa
    Album: Vain Elämää
    Kompositör: Pentti Viherluoto
    Bolag: Warner Bros
  • 06.16
    Tapani Kansa - Varkain Vien Taikka Lainaan
    Album: Päättyneet On Päivät
    Kompositör: Tony Cole, Graeme Hall, Steve Wolfe
    Bolag: Fazer
  • 06.27
    Kari Tapio - Myrskyn Jälkeen
    Album: Myrskyn Jälkeen
    Kompositör: Veikko Samuli
    Bolag: Axr