Makeassa aamussa pohditaan riippuvaisuutta sokeriin ja heittäydytään musikaalin vietäväksi

Här finns inget ljud

Tällä viikolla Sisuradiossa ja SVT Uutisissa pohditaan sokeririippuvuutta, niin myös Huomenta Ruotsissa. Luvassa myös muun muassa suomalaista musikaalielokuvaa. Aamun seurana Timo Laine.

Aamun lähetyksen aikana esillä muun muassa seuraavia asioita:

- Aamun vieraana suomalainen elokuvaohjaaja Oskari Sipola, joka on tällä hetkellä ajankohtainen ohjaamastaan musikaalielokuvasta "Ollaan vapaita". Elokuva kiertää parhaillaan näytöksillään ympäri Suomea.

- Sisuradion ja SVT Uutisten yhteisprojektissa tarkastellaan tällä viikolla sokeririippuvaisuutta. Tarkastelussa esimerkiksi se voiko sokeri itsessään olla riippuvaisuutta aiheuttava ainesosa vai onko pikemminkin kyse yhdestä yleisen syömishäiriön osasta. Omat mietteesi ja kokemuksesi voit kertoa sosiaalisissa medioissa tunnisteella #koukussasokeriin tai vaikka soittaa Sisuradion puhelinvastaajaan, numeroon 08-784 24 00.

- Kouluvirasto esitteli maanantaina raportin, jossa tarkastellaan muun muassa maahanmuuton vaikutuksia Ruotsin koulujen huonoihin oppimistuloksiin esimerkiksi Pisa-tutkimuksissa. Lähetyksessä kuullaan koulussa asian parissa työskentelevän mietteitä käytännön tilanteesta.

- Suomen elinkeinotoiminnan keskusliiton rahoittama Taloudellinen tiedotustoimisto suunnittelee kansainväliseen liiketalouteen keskittyviä digitaalisia business-kursseja, joihin mallia haetaan Ruotsista. 

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.05
    Korsuorkesteri - Hän Sinun On
    Album: Vartiossa
    Kompositör: Paul Mccartney, John Lennon
    Bolag: AXR
  • 06.17
    Kent - Utan Dina Andetag
    Album: B-Sidor 95-00
    Kompositör: Joakim Berg
    Bolag: RCA
  • 06.17
    Kent - Om Du Var Här
    Album: Isola
    Kompositör: Joakim Berg
    Bolag: RCA
  • 06.18
    Kent - Kärleken Väntar
    Album: Vapen & Ammunition
    Kompositör: Joakim Berg
    Bolag: RCA
  • 06.18
    Kent - La Belle Epoque
    Album: La Belle Epoque
    Kompositör: Joakim Berg
    Bolag: UNIVERSAL MUSIC
  • 06.18
    Anneli Saaristo - La Dolce Vita
    Album: Anneli Saariston Parhaat
    Kompositör: Matti Puurtinen
    Bolag: KERBEROS
  • 06.33
    Kent - Utan Dina Andetag
    Album: B-Sidor 95-00
    Kompositör: Joakim Berg
    Bolag: RCA
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".