Ett avsnitt från Iltapäivä
Lakkopuhetta ja jalkapallojännitystä
Mån 13 jun 2016 kl 13:00
Här finns inget ljud
Här finns inget ljud. Det kan bero på att ljudet innehöll t.ex. upphovsrättsskyddad musik och endast låg kvar i 30 dagar.
Lentoyhtiö SAS:n lentäjien lakko jatkuu ja Iltapäivässä laajennetaan lakkokäsitettä, keiden lakko ansaitsee sympatiat ja keiden ei. Soitamme myös Pariisiin ja kuulemme tuoreimmat jalkapallotunnelmat.

SAS:n lentäjät jatkavat lakkoaan ja tänään joudutaan peruuttamaan 250 lentoa. Lakko kouraisee 27 000 matkustajaa, joiden matkasuunnitelmat menevät uusiksi. 

Ruotsi avaa osuutensa jalkapallon Euroopan mestaruuskisoissa ja kohtaa Irlannin. Soitamme Pariisiin Johan Björkille ja kuulemme tuoreimmat kisakuulumiset. Parhaillaan käynnissä oleva lentäjien lakko saattaa myös
katkaista jopa tuhannen ruotsalaisen jalkapallofanin matkan Pariisiin.

Sisuradion Katri Nisula raportoi dramaattisista käänteistä Suomen poliittisella kartalla. Viikonloppuna kolme puoluetta sai uuden puheenjohtajan ja yksi ministerinsalkku vaihtoi omistajaa. Hallituskuvioihin saattaa vielä tulla lisämuutoksia päivän aikana.

Peruskoulun opettaja Heikki Sneck vierailee Iltapäivän studiossa. Hänenkin koulussa maahanmuuttajaoppilaiden määrä on lisääntynyt ja puheenaiheena on muun muassa, miten eri kulttuureista tulevat oppilaat vaikuttavat opetustyöhön.  

Iltapäivässä keskustellaan syvemmin työntekijöiden oikeudesta lakkoon. Onko sinun mielestäsi joillakin ammattikunnilla suurempi oikeus lakkoon kuin joillakin toisilla? Ketkä mielestäsi ansaitsevat suurimmat lakkosympatiat ja miksi? 
Soita Sisuradion puhelinvastaajaan: 08 784 24 00 tai meilaa:
iltapaiva@sverigesradio.se 

Voit myös kommentoida sosiaalisissa medioissa, muistathan käyttää tunnistetta #iltapäivä

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 13.00
    Olavi Uusivirta - Kultaa Hiuksissa
    Album: Olavi
    Kompositör: Olavi Uusivirta
    Bolag: Johanna Kustannus Oy
  • 13.19
    Ellinoora - Ei Hävittävää (Aeiouao)
    Album: Ei Hävittävää (Aeiouao)
    Kompositör: Ellinioora
    Bolag: WARNER BROS
  • 13.26
    Ninni Poijärvi - Takiainen
    Album: Tie
    Kompositör: J Karjalainen
    Bolag: TURENKI RECORDS
  • 13.37
    Jari Sillanpää - Kaduilla Tuulee
    Album: Kaduilla Tuulee
    Kompositör: Kassu Halonen
    Bolag: MTV 3
  • 13.52
    Calvin Harris, Rihanna - This Is What You Came For
    Kompositör: Calvin Harris, Nils Sjöberg
    Bolag: COLUMBIA
  • 14.00
    Heavyweight, Ressu Redford, Teflon Brothers - Hubba Bubba
    Kompositör: Jyri Heikkinen, Riku Pentti, Ressu Redford, Leo Salminen
    Bolag: JOHANNA
  • 14.14
    Kaseva - Mari
    Album: Silloin Kun
    Kompositör: Asko Raivio
    Bolag: LOVE
  • 14.25
    Samuli Edelmann, Peter Engberg, Leri Leskinen, Pekka Witikka, Kalle Chydenius, Sami Kuoppamäki, Kati Bergman, Anna Mari Kähärä - (Sinä Olet) Aurinko
    Album: Ihana Valo
    Kompositör: Kalle Chydenius
    Bolag: RCA
  • 14.38
    Mungo Jerry - In The Summertime
    Album: Smash Hits Of The 70's
    Kompositör: Ray Dorset
    Bolag: PRIMA
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".