Vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin 1970-luvulla

24 min
70-luvulla puhalsivat poliittiset ja vapaat tuulet. Ruotsiin tuli opiskelijoita ja elämänhaluisia nuoria.

Lise Maj Holmalle Suomi ei riittänyt. Hän halusi jotain muuta.

– Mulla oli kiire elää, ja Suomi tuntui tylsältä maalta. Sitten mä ajattelin, että nyt Ruotsiin. Siellä ehkä tapahtuu enemmän!

Lisa Maj Holma saapui alkukesäisenä aamuna laivalla Kapellskäriin. Olalla heilui vain kangaskassi, jossa oli muutama hame. Bussi toi Tukholmaan ja hän löysi Kungsträdgårdeniin keskelle kaupunkia.

Kungsträdgårdenissa oli valtavasti jännittäviä tyyppejä. Nuoria ihmisiä, jotka istuivat ympyrässä ja kuuntelivat musiikkia. Koko puiston päällä leijui usvaa... Tai sitten ne poltti jotain. Just niin, sitä se taisikin olla.

Lise Majlla ei ollut työtä eikä asuntoa, kun hän saapui Tukholmaan.

– Mun ensimmäisen päivän tehtävänä olikin hankkia työ ja asunto.

Tuumasta toimeen ja kuinka ollakaan, kesäpesti korukauppiaana Hötorgetilla järjestyi aamupäivän aikana, ja kun päivä päättyi, kädessä olivat avaimet asuntoon.

Sosialidemokraatit rekrytoivat jäseniä työpaikoilla

1970-luvulla suomalaiset opiskelijat tulivat sankoin joukoin kesätöihin ruotsalaisiin hoitolaitoksiin. Reijo Kittilä oli yksi heistä ja useana vuotena hän teki niin kesä- kuin talvilomatkin töitä Tukholmassa.

– Aina olin tervetullut. Suomalaisista pidettiin kovasti, koska teimme töitä yleensä koko kesän. Ruotsalaiset nuoret halusivat pitää itsekin kesälomaa.

Valmistuttuaan valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta Reijo Kittilä päätti muuttaa Ruotsiin. Tarkoitus ei toki ollut jäädä maahan pysyvästi. Vakituinen työ löytyi entisestä kesätyöpaikasta, Björnkullanin kehitysvammaisten hoitokodista.

Tuntui ihmeelliseltä, että jos liittyi kunnan työntekijöiden liittoon, liittyi samalla myös sosialidemokraattiseen puolueeseen, ellei sitten erikseen siitä kieltäytynyt.

Reijo oli poliittisesti aktiivinen; hän liittyi täällä VPK-puolueeseen ja toimi sen suomenkielisessä osastossa. Ruotsalainen progemusiikki vei myös mennessään, ja Hoola Bandoola soi niin kotona kuin työpaikallakin.

70-luvulla Ruotsiin tuli myös moni suomalainen homoseksuaali.

– Täällä oli huomattavasti vapaampaa olla gay kuin Suomessa.

Kommunikointia kirjelappusin vuorotöiden lomassa

Annikki ja Heikki Ruusila olivat asettuneet 1970-luvulla asumaan Södertäljeen. Perhe-elämä ruudutettiin vuorotöiden ehdoilla.

Meillä oli mahdollisuus seurustella kunnolla vain viikonloppuisin. Toinen meistä oli aamuvuorossa ja toinen iltavuorossa. Aamuvuoro loppui kahdelta ja iltavuoro alkoi yhdeltä. Lapset olivat tunnin päivällä hoidossa naapurissa.

Vuorotyöt toisaalta aiheuttivat myös sen, että perheen isä, Heikki Ruusila, osallistui aktiivisesti kotitöihin ja tyttärien kasvattamiseen.

– Paistoin lihapullia ja siivosin niin paljon, ettei enää tarvitsisi siivota ollenkaan.

Ruusilat kirjoittelivat toisilleen pieniä viestejä arjen kulusta - mitä kaupasta pitää ostaa ja mitä päivällä oli tapahtunut. Yhteistä aikaa oli niukasti, mutta viikonloppuisin käytiin suomalaistansseissa Södertäljen Finlandia -seuralla.

Viikonloppukuosiin kuului myös päähän pantavaa.

– Siihen aikaan käytettiin peruukkeja. Minullakin oli ruskea, mutta ei sitä joka päivä käytetty. Se oli sellainen pyhätukka, nauraa Annikki Ruusila.

Lapset laitettiin suomenkieliselle luokalle Södertäljen Stålhamran kouluun. Se oli Ruusiloista itsestäänselvyys, sillä kotonakin puhuttiin suomea. Omaa ruotsin kielen taitoaan Annikki ja Heikki Ruusilat pääsivät parantaman työnantajan järjestämällä kielikurssilla.

Annikki ei oppinut ruotsin kielen kurssilla muuta kuin autojen osat. Kaikki muut kurssilaiset olivat miehiä, jotka olivat töissä autotehtaalla.

Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".