1980-luvun permanentti ja värilliset vaatteet veivät vanhan punkkarin hautaan

25 min
80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä.

Hannu Cronemyr pohdiskeli kuusamolaisessa kodissaan armeijasta päästyään, mitä oikein elämällään tekisi. Jatkaisiko opiskelujaan vai menisikö töihin, vai jotakin muuta. Serkkupoika oli jo käynyt aikaisemmin houkuttelemassa Ruotsiin.

– Niin siinä sitten kävi, että hyppäsin serkun Volvon takapenkille, ja Tukholmaan tultiin Kapellskärin kautta.

Uusi kaupunki mullisti nuoren miehen täysin.

Ruotsi oli kuin suurvalta, ainakin Kuusamoon verrattuna. Keväällä ihmisillä oli keltaiset piképaidat päällään, ja minäkin ajattelin hankkia samanlaisen. Keltainen - se on Ruotsin väri! Vapaa-aika oli täyttä rock 'n' rollia, maattiin puistossa ja juotiin kaljaa. Joskus päätin lähteä aamukoneella Helsinkiin, syödä lounaan ja palata illaksi takaisin.

Hannu kävi kouluttamassa itsensä ravintola-alalle Suomessa ja palasi takaisin Ruotsiin. Tällä kertaa syynä oli työpaikka legendaarisessa tanssiravintola Kareliassa keskellä Tukholmaa.

Olin baarimikkona Kareliassa, se oli kyllä varsinainen Chicago. Keskellä viikkoa tarjottiin ruokaa ja juomaa puoleen hintaan, ja jo iltapäivällä jono kadulla oli monta kymmentä metriä pitkä.


Kareliaan liittyy myös lähtemätön muisto. Ravintolaan soitettiin ja kerrottiin uutinen pääministeri Olof Palmen murhasta. Murhaajan uskotaan juosseen Karelian ohi paetessaan murhapaikalta.

– Jäin juhlimaan ravintolassa soittaneen suomalaisbändin kanssa. Yöllä vahdit tulivat kolkuttamaan ovelle, pyytäen näyttämään henkilöpapereita. Aamuyöllä menin taksilla kotiin ja ihmettelin, miksei missään ollut tiesulkuja. Minua mietitytti, onko tämä totta vai pelkkää elokuvaa.

Botkyrka - suomalaisten kylä

Tarja Saarikko oli ollut jo 1960-luvulla kesätöissä Tukholmassa. 80-luvun alussa hän palasi takaisin ja tällä kertaa hänellä oli vankka suunnitelma.

– Tarkoituksenani oli tienata rahaa ja säästää, jotta voisin ostaa oman asunnon Suomesta ja palata sinne.

Suunnitelmaan tuli kuitenkin täyskäännös: Tarja tuli raskaaksi ja synnytti pojan vuoden kuluttua muuttohetkestä.

80-luvulla ei todellakaan ollut pulmana saada asuntoa. Valitsin tarjouksista parhaan ja sain ihanan asunnon Botkyrkasta, Tukholman miljoona-alueelta. Siellä asuin miltein ilmaiseksi. Botkyrkassa suomalaisia oli kaikkialla, ja lapsille oli suomenkieliset päiväkodit ja koulut.

Suomalaiset nimet tukholmalaislähiön katukilvissä

Salme Lilleberg Eriksson asui ruotsalaisen puolisonsa kanssa Akallan lähiössä Sibelius-käytävällä, Sibeliusgångenilla. Suomalaisia asui Akallassakin runsain mitoin, ja lähiön katujen kylteissäkin vilisee suomalaisia nimiä: Finlandsgatan, Kotkagatan, Saimagatan. 

Salme Lilleberg Eriksson oli aikoinaan tullut Ruotsiin oppiakseen täydellistä ruotsia. Tuleva opettaja ja kielenkääntäjä oppi kielen, ja rakastui myös ruotsalaiseen mieheen. Pariskunnan elämä sai uuden käänteen, kun perheeseen haettiin adoptiolapsi Sri Lankasta. 

Olin päättänyt puhua lapselle suomea ennen kuin olimme häntä edes hakeneet. Sri Lankassa satuin sanomaan pojallemme jotain ruotsiksi, ja mieheni käski heti kääntää kielen suomeksi. Hän on ruotsinkielinen, mutta on opetellut suomea. Keittiödiplomatiaan kuuluu kuitenkin ruotsin kieli, jotta kaikki ymmärtävät kaiken.


Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".