Näkymättömät planeetat sokaisi Koukun lukupiiriläiset

Här finns inget ljud
Näkymättömät planeetat on Hannu Rajaniemen tieteis- ja fantasianovelleista koostuva kirja, jonka mieletöntä mielikuvitusta pursuavat tarinat häkellyttävät lukijan.

Hannu Rajaniemen mielikuvitus näyttää olevan yhtä loputon kuin avaruus. Hän pohtii hulvattomissa avaruusseikkailuissaan ihmisen ja teknologian suhdetta. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa, kun tekoäly ja ihmisten kloonaus ovat arkipäivää? Rajaniemi sotkee novelleihinsa mukaan myös ripauksia suomalaisista kansantaruista. Rajaniemen novellit ovat hyvinkin hauskoja ja inspiroivia, mutta ajoittain myös vaikeasti ymmärrettäviä.

Uuuh, musta tuntui, että minusta puuttui puolet näistä sanoista. Se ei ollut henkilökohtainen, eikä siihen voinut relatoida. Mutta se sai raksuttamaan, että mitä kaikkea on tuolla universumissa tai mitä tulee tulemaan

Hannu Rajamäen rajaton mielikuvitus teki suuren vaikutuksen lukupiiriläisiin.

– Onhan se sillä tavalla ihailtavaa, että joku voi edes keksiä tällaisia. Ja niinkuin sä sanoit, että lasten mielikuvitus laukkaa paljon pidemmälle kuin meidän, että missä vaiheessa se on tyrehdytetty pois sieltä? Onko kaikilla ollut alusta lähtien tämmönen rajaton mielikuvitus ja miten joku onnistuu sen säilyttämään, pohtii Anna Pilvinen.

– Paras oli varmaan se, kun tämä aikamiespoika kävi Pariisissa ja Pariisi rakastui siihen ja seurasi sitä Pohjanmaalle. Ja sit siellä ne palelevat miimikot yritti kerjätä kahvikuppeja, naureskeli Keijo Knutas.

Hannu Rajaniemi on opiskellut teoreettista fysiikkaa ja matematiikkaa ja hän on väitellyt säieteorian tohtoriksi Edinburghin yliopistossa. 

Koukkuun mahtuu muutakin

Seppo Puolle kertoo muistojaan Axevallan Kesän 30-vuotistaipaleelta. Ulla Rajakisto haastattelee.

Ja Iisalmen mieslaulajat kertovat tekemisistään savonmurteella. Myös toimittajamme Kirsi Blomberg puhuu haastattelussa kotimurrettaan.


Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 07.34
    Aki Välimäki, Mika Leppänen, Kimmo Pohjonen, Jari Yliaho, Juuso Nordlund, Ippe Kätkä - Aamu
    Album: Imandra
    Kompositör: Mika Leppänen
    Bolag: Alba
  • 07.46
    Alamaailman Vasarat - Häntä Hellii Käärme
    Album: Vasaraasia
    Kompositör: Alamaailman Vasarat
    Bolag: Laskeuma
  • 07.55
    Muuan Mies - Mikkelin Suutari
    Kompositör: Ismo Puhakka