Iltapäivä yrittää karkottaa vieraita

Här finns inget ljud

Iltapäivässä pohditaan, onko esimerkiksi vanhojen valokuva-albumien esiin kaivaminen optimaalisin tapa saada liian pitkäksi venynyt vierailu päättymään.

Miten japanilainen mangasarjakuva ja ruotsinsuomalainen kulttuuri kohtaavat? Reportterimme Virpi Inkerin vieraana on tänään ruotsinsuomalainen graafikko ja kuvittaja Nina von Rüdiger.

Syyriasta kantautui tänään järkyttäviä uutisia vuosia jatkuneista summittaisista teloituksista ja joukkomurhista. Kuulemme aiheesta raportin laatinutta ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalia.

Suomessa Yleisradion uusi draamapanostus Presidentti on saanut varsin laimean vastaanoton. Mikä suomalaisessa tv-draamassa oikein mättää vai mättääkö? Tätä meille selvittää Helsingin kirjeenvaihtajamme Katri Nisula.

Aloitamme myös uuden jännittävän ohjelmakohdan nimeltä Tiistain lista, jossa kirjaimellisesti listaamme erinäisiä jännittäviä asioita. Tänään listamme kohteena ovat erilaiset tavat saada vieraat vihdoin lähtemään kotoa.

Ja listamme ei olisi tietenkään täydellinen ilman teidän apua. Eli kertokaa meille, mikä on paras keino saada vieraat hienovaraisesti tajuamaan, että on aika poistua kylästä. Kerro siitä meille soittamalla puhelinvastaajaamme numeroon 08 784 2400.

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen iltapaiva@sverigesradio.se ja kommentoida vieraidenkarkotustapoja sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnistetta #SRIltapäivä.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 13.02
    Pete Parkkonen - Kohta Sataa
    Kompositör: Jurek
    Bolag: SR/Warner
  • 13.13
    Sting - Fields Of Gold
    Album: The Best Of Sting (1984-1994)
    Kompositör: Sting
    Bolag: A & M
  • 13.25
    Paula Koivuniemi & Jari Sillanpää - Entiselle Rakastetulle
    Album: Duetot
    Kompositör: Matti Mikkola
    Bolag: Warner Music Finland Oy
  • 13.38
    John Legend - Love Me Now
    Album: Love Me Now
    Kompositör: John Stephens/blake millis/john ryans
    Bolag: Columbia Records
  • 13.49
    Mikko Kuustonen - Anna Mennä Anna
    Album: Anna menna Anna
    Kompositör: Mikko Kuustonen
    Bolag: SR/Sony
  • 13.58
    Janne Ordén feat. Redrama - Tuhatta
    Album: Reunalla Maan
    Kompositör: Juustopäät
    Bolag: SR/Sony
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".