Carpe Diem, häviön oppitunti ja muita elämänohjeita

Här finns inget ljud

Älä syö keltaista lunta, ohjeisti entinen pappa. Iltapäivässä etsitään parhaita elämänohjeita ja tavataan uuden Finnjävlar-podin tekijät Kristian Borg ja Victoria Rixer.

Vieraaksemme saapuvat tänään Victoria Rixer ja Kristian Borg, jotka alkavat tuottaa Sisuradiolle uutta pod-radio-ohjelmaa nimeltä Finnjävlar. Ohjelma perustuu samannimiselle antologialle, jossa useat ruotsinsuomalaiset antavat oman kuvansa muun muassa identiteetistä ja yhteiskuntaluokista.  

Tänään myös lisää asiaa ruotsinsuomalaisten koulujen tulevaisuudesta. Kuulemme Haaparannan kielikoulusta, jonka toiminnan jatkuminen on epävarmaa suomalaisoppilaiden vähäisen määrän takia.

Mukana on myös suomalaisen Aalto-yliopiston professori Tuula Teeri, joka valittiin kuninkaallisen insinööritiedeakatemian uudeksi toimitusjohtajaksi.

Tiukka torstaipaneelimme keskustelee tänään teemasta ”rahat takaisin”. Millaisista asioista sinä olet penännyt tai voisit kuvitella pyytäväsi rahat takaisin. Voiko takaisinmaksua vaatia esimerkiksi epäonnistuneista treffeistä?

Torstaipaneeli pohtii myös parhaita elämänohjeita, joista on ollut selkeää apua matkan varrella. Ja elämänohjeisiin liittyy myös päivän kysymys.

Älä syö keltaista lunta – muuta ohjetta elämässäsi et tarvitse, sanoi pappa-vainaa. Millä elämänohjeella, hyvällä tai huonolla, sinua on siunattu vanhempiesi tai isovanhempiesi toimesta. Vai oletko kenties löytänyt elämänohjeen yllättävältä taholta.

Kerro meille unohtumaton elämänohjenuorasi soittamalla puhelinvastaajaamme numeroon 08 7842400 tai lähetä sähköpostia iltapaiva@sverigesradio.se. Ja voit myös kommentoida elämänohjeita sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnistetta #SRIltapäivä.

 

Aloita heti, ennen kuin on liian myöhäistä, sanoi entinen emäntä. Eli tätä elämänohjetta noudattaen päästetään ääneen Olavi Uusivirta joka laulaa Carpe diem -hengessä: Hän laulaa kuin kuolisi huomenna.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 13.03
    Olavi Uusivirta - Hän Laulaa Kuin Kuolisi Huomenna
    Album: Hän Laulaa Kuin Kuolisi Huomenna
    Kompositör: Olavi Uusivirta
    Bolag: Johanna Kustannus Oy
  • 13.10
    Arttu Wiskari - Kun Me Diskossa Suudeltiin
    Album: Sirpaleet
    Kompositör: Mats Takila
    Bolag: Warner Music Finland Oy
  • 13.19
    Aki Sirkesalo & Lisa Nilsson - Mysteriet Deg (Mysteeri)
    Album: 30 Unohtumatonta Laulua
    Kompositör: Björn Eidsvåg
    Bolag: SR/Sony
  • 13.31
    Noomi - Into The Fire
    Album: Into The Fire
    Kompositör: Noomi Torstensson/Sarah Kelly Ekman
    Bolag: Noomi
  • 13.42
    Titta - Rakkaudesta
    Kompositör: Titta Hakala/Axel Ehnström
    Bolag: SR/Sony
  • 13.50
    Sami Saari - Viimeinkin
    Album: Soulklassikot
    Kompositör: Orlando Murden
    Bolag: SR/Sony
  • 14.01
    Irina - Katujen Kuningatar
    Album: Vahva - Kultapainos
    Kompositör: Rockheart/Frogley
    Bolag: EMI MUSIC FINLAND
  • 14.13
    Jonathan Richman - Egyptian Reggae
    Album: Rock 'N' Roll With The Modern Lovers
    Kompositör: Jonathan Richman
    Bolag: BESERKLEY
  • 14.24
    Maukka Perusjätkä - Vaatteet
    Album: Ennen Kolmatta Maailmansotaa
    Kompositör: Ralf Örn
    Bolag: Johanna
  • 14.39
    Pauli Hanhiniemi & Ilaria Tucci - Mä En Oo Koskaan
    Album: Pölyä, Hiuksia, Risuja
    Kompositör: Pauli Hanhiniemi/Riku Kettunen
    Bolag: UNIVERAL MUSIC
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista