Iltapäivässä nautinnollista rikkomista ja karmeita katastrofeja

Här finns inget ljud

Iltapäivässä rikotaan tavaroita ja ollaan teatterimaailman kulisseissa yhdessä Bengt Ahlforsin kanssa. Menemme myös Rinkebyhyn, jossa maahanmuuttajaäidit oppivat ruotsia esikoulutoiminnan yhteydessä.

Iltapäivän vieraana on teatterimaailman konkari, käsikirjoittaja ja ohjaaja Bengt Ahlfors. Hänen kanssaan puhumme muun muassa teatterista työpaikkana ja inhimillisistä ristiriidoista.

Mikä saa ihmiset töllöttämään tavaroiden totaalista murskaamista hydraulisen puristimen avulla? Suomalainen Lauri Vuohensilta rikkoo tavaroita työkseen youtube-kanavalla miljoonien ihmisten seuratessa tapahtumaa. Lauri tänään mukana myös Iltapäivässä. 

Rinkebyssä maahanmuuttajaäideille opetetaan ruotsia samalla kun lapset saadaan mukaan esikoulutoimintaan. Miten järjestely toimii – siitä meille kertoo ruotsia opettava Heidi Kujala.

Torstaipaneelimme pohtii tänään, voiko maailman kriisejä laittaa järjestykseen? Ja millä perusteella tunnetaan pahempaa omaatuntoa esimerkiksi koralliriuttojen tilasta verrattuna esimerkiksi Etelä-Sudanin kriisiin?

Ruotsi paljastaa tänään lahjansa 100-vuotiaalle Suomelle. Mikä lahja lopulta on ja olisiko parempaakin ollut tarjolla? Myös sitä pohditaan tänään myös torstaipaneelissamme.

Päivän kysymyksemme liittyy kuitenkin rikkomiseen ja siitä toisinaan koituvaan jännittävyyteen tai jopa nautintoon. Eli mikä on jännintä tai nautittavinta, mitä olet rikkonut, tahallaan tai vahingossa.

Kerro siitä meille soittamalla puhelinvastaajaamme numeroon 08 784 2400 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen iltapaiva@sverigesradio.se  Voit myös kommentoida rikkomisia sosiaalisessa mediassa. Käytä silloin tunnistetta #SRIltapäivä.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 13.02
    Hector - Täydellinen Elämä
    Album: Vain Elämää Kausi 5
    Kompositör: Petri Somer
    Bolag: SR/Warner
  • 13.13
    Ultra Bra - Hauki
    Album: Kroketti
    Kompositör: Kerkko Koskinen
    Bolag: Pyramid
  • 13.25
    Petra - Korvaamaton
    Kompositör: Erno Laitinen/Petra
    Bolag: SR/Sony
  • 13.36
    Juha Tapio - Meillä On Aikaa
    Album: Lapislatsulia
    Kompositör: Juha Tapio
    Bolag: Kaiku Recordings
  • 13.58
    Jari Sillanpää - Hymy
    Album: Kuin Elokuvissa
    Kompositör: Charles Chaplin
    Bolag: Bridgehead Productions
  • 14.09
    J. Karjalainen - Mennyt Mies
    Album: Et Ole Yksin
    Kompositör: J Karjalainen
    Bolag: Warner
  • 14.21
    Tracy Chapman - Talkin' 'Bout A Revolution
    Album: Tracy Chapman
    Kompositör: Tracy Chapman
    Bolag: ELEKTRA
  • 14.30
    Kaarle Viikate & Marko Haavisto - Sydänsurumies
    Kompositör: Kaarle Viikate
    Bolag: Longplay Music
  • 14.39
    Roope Salminen & Koirat feat Anna Abreu - Voodoo
    Album: Madafakin Levy
    Kompositör: Okänd
    Bolag: SR/Warner
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".