Roslagstullin kulkutautisairaalan enkeli, aids-sairaiden hoitaja Kerttu Sturesson: "En koskaan pelännyt tartuntaa"

57 min

Kerttu syntyi Savossa 1937. Hän lähti nälkää pakoon Tukholmaan 1958. Työpaikka löytyi kulkutautisairaalasta, eikä Kerttu säikähtänyt edes silloin, kun ensimmäiset aids-potilaat hakeutuivat hoitoon.

Kerttu Sturesson uskaltautui hoitamaan aids-sairaita 80-luvun alussa, kun muut eivät vielä uskaltaneet. Hän teki työtä HIV-positiivisten ja aidsiin sairastuneiden kanssa 26 vuotta ja sai sinnikkäästä työstään muun muassa "Svenska hjältar"-tunnustuksen.

"Jo silloin kun olin pieni ja kärsin vilua ja nälkää, päätin, että kun saan rahaa ja ruokaa, niin käytän loppuelämäni muiden auttamiseen. Ja sitä minä olen tehnyt koko ikäni."


Kertun yksityiselämässä on ollut paljon surua ja lohduttomuutta lapsuudesta asti. Työ sekä pitkä liitto aviomies Stigin kanssa ovat antaneet voimaa ja valoa.

"Tansseissa sanottiin, että olen finnjävel. Itkin, kun pääsin kotiin. Rouva, jonka luona asuin, lohdutti minua ja sanoi, että ole vaan oma itsesi."

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 09.28
    Kipparikvartetti - Muurari
    Album: Vuosikirja 1951 - 50 hittiä
    Bolag: WEA
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".