Jönköpingin Suomi-Seuran rantasauna

Jönköpingin Suomi-Seuran rantasauna valittiin v. 2008 Sisuradion saunakilpailussa Ruotsin parhaaksi puulämmitteiseksi saunaksi. Sauna oli rakennettu talkoovoimin Åsa-järven rannalla. Norrahammarin Bruk lahjoitti  tontin ja rakennustarpeet.

Sauna tuhoutui tulipalossa  kiirastorstain vastaisena yönä 9.huhtikuuta 2009.
Suomi-seura päätti rakentaa saunan uudelleen, ja töitä on tehty ammattimiesten ja talkoovoimin.

Uusi sauna vihitään käyttöön 9. helmikuuta 2011.

  • Tiistai 20.12. 2011

    Kahden vuoden tauon jälkeen Jönköpingin suomiseuran sauna lämpenee jälleen jouluaattona.

    Saunaan pääsee tänä talvena niin joulu- kuin uudenvuodenaattonakin, kertoo Vilho Kylmäniemi. Saunan rakennustöitä jatketaan joulun jälkeen, sillä kaikki on saatava valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Silloin seuran toimisto siirtyy saunan yläkertaan, suunnitelmien mukaan.

  • Tiistai 13.12. 2011

    Verkkolehti JNytt kertoi ensimmäisenä uutisen että Jönköpingin suomiseura muuttaa maaliskuussa toimintansa Norrahammarin Folkets Husin tiloista saunarantaan. Saunarakennus on tilava mutta ei se ihan valmis ole ottamaan vastaan koko Suomiseuran toimintaa, sillä osa rakennuksesta on sisustamatta eikä yläkertaan pääse kuin tikkaita myöten kipuamalla.

    Paikalla tehdään töitä päivittäin ja tänäänkin siellä valmisteltiin töitä kun toimituksemme käväisi paikalla. Paljon pientä ja suurta hommaa on vielä tekemättä, toteaa Kalevi Kulju, joka oli mukana valmisteluhommissa tänään.

  • Torstai 22.9.2011

    Talkoot on aitoa suomalaista yhteistyötä.

    Jönköpigin suomiseuran talven saunapuut on tehty ja tehdään talkootöinä. Sellaiset pidettiin keskiviikkona ja lauantaina, jolloin yhteisvoimin saatiin puuliiteriin 25 kuutiota saunahalkoja. Esko Salminen oli talkootöissä, kun moottorisahat ja kirveet lauloivat miesten käsissä.

  • Tiistai 10.5.2011

    Norrahammarissa Åsa-järven rannalla riemu oli ylimmillään lauantaina, kun upouusi rantasauna vihittiin virallisesti käyttöön. Sää suosi ja saunojia tulvi Jönköpingin suomiseuran saunarantaan.

    Juha Kunnari on johtanut uuden saunan rakennushanketta ensimmäisestä päivästä lähtien. Heti tuhopolton jälkeen perustettiin uuden saunan jälleenrakennusta suunnitteleva ryhmä. Juha Kunnari ei käynyt saunassa ensimmäistä kertaa.
    Toimittaja Pekka Ranta.

  • Maanantai 9.5.2011

    Jönköpingissä ruotsinsuomalaisten elämä on palautunut normaliin, kun saunakin on taas käytössä. Suomi-seuran saunan viralliset avajaiset olivat lauantain ja paikalle saapui runsaasti saunojia.
    Juha Nykänen on saunonut säännöllisesti Åsa-järven rannalla vuodesta 1977 alkaen ja hänelle saunan puuttuminen oli kärsimys. Nyt hän on ehtinyt tutustua uuden saunan löylyihin parin kuukauden ajan.

  • Keskiviikko 16.2. 2011

    Ensimmäiset löylyt on otettu mutta sauna ei suinkaan ole vielä valmis.
    Pentti Jaakola on ehtinyt olla mukana saunanrakennuspuuhissa vuoden päivät ja hänestä oli hienoa päästä kylpemään ensimmäistä kertaa, kun sauna avattiin yleisölle viikko sitten, viime keskiviikkona.

  • Torstai 10.2. 2011

    Saunassa pääsee jo kylpemään mutta ulkopuolella on paljon hommia, mm laituri pitää saada valmiiksi.
    Vilho Kylmäniemi on viettänyt paljon aikaa saunanrakennustyömaalla ja ensimmäisten löylyjen jälkeen hän toteaa, ettei sauna vielä valmis ole. Mutta löylyt ovat tosi hyvät...

  • Keskiviikko 9.2.

    Jönköpingin suomiseuran uuden saunan häkälöylyt heitti tänään (9.2.2011) Armi Fältmars ja ylälauteella kipristelee kuumuudesta talkoomies Pentti Jaakola. Mahtava on kihinä ensimmäisten kauhallisten iskeytyessä kiukaan kiviin. Toimittajamme Eija Björstrand kuvailee historiallista hetkeä saunan alalauteella:

  • Keskiviikko 9.2. 2011

    Jönköpingin Suomi-Seuran sauna on otettu virallisesti käyttöön, ja saunomaan pääse joka päivä sunnuntaihin 13. helmikuuta saakka kello 12.00-21.00 (lauantaina 11.00-16.00).

    Avajaisviikon jälkeen yleissauna on auki keskiviikkoisin ja lauantaisin, muulloin sopimuksen mukaan. 

    Saunan virallinen nimi on  FBS52 eli Finska Bastu 52 - Jönköping Finska Föreningen.

    Häkälöylyt lyötiin keskiviikkona 9. helmikuuta Sisuradion suorassa lähetyksessä
    kello 12.10 -13.00. Toimittajana lauteilla Eija Björstrand.
    Valokuvat otti Pekka Ranta.

    Kuuntele jälkikäteen koko lähetys:

  • Keskiviikko 19.1.

    Kahta kuukautta vaille kaksi vuotta ehtii kulua Jönköpingin suomiseuran saunan tuhopoltosta ennenkuin Norrahammarissa päästään jälleen saunaan Åsa-järven rannalla. Helmikuun yhdeksäntenä, klo 12, avataan uuden saunan ovet yleisölle ja sauna lämpeneekin heti viitenä peräkkäisenä päivänä jotta kaikki pääsevät kokeilemaan uuden saunan löylyjä. Jönköpingin suomiseuran puheenjohtaja Raili Jaakola toteaa, että saunan rakennus talkootyönä on vienyt aikaa mutta nyt se on valmis.

  • Keskiviikko 5.1.

    Jönköpingin suomiseuran saunan rakennustyömaa etenee päivä päivältä ja loppiaisaattona sinne asennetaan ilmastointiputkia.
    Roland Hagström on saunaveteraani, joka on kylpenyt Åsajärven rannalla suomalaisessa saunassa parikymmentä vuotta ja hänelle on päivänselvää olla mukana saunan jälleenrakennuksessa.

    Hän uskoo, että sauna valmistuu parin kuukauden sisällä ja aikoo kokeilla sitä heti kun ehtii.

  • Keskiviikko 22.12.

    Jönköpingin suomiseuran sauna ei ehdi valmiiksi jouluun mennessä. Suihkut puuttuvat, samoin osa muista putkitöistä eikä löylyyn päästäne ennenkuin ensi vuoden puolella.

    Esko Salminen kantoi tänään oman kortensa kekoon, kun hän mm lakkasi saunan seinää. Mutta Esko, kuten kaikki muutkin, joutuu toteuttamaan joulusaunaperinnettä jossain muualla kuin suomiseuran saunalla tänä vuonna.

  • 27.8.2010

    Sisuradiossa parhaaksi puulämmitteiseksi saunaksi toissa kesänä valittu sauna paloi vuosi sitten huhtikuussa. Siitä lähtien uutta, entistä ehompaa on puuhattu samalle paikalle Norrahammarissa talkoovoimin.
    Sauna piti vihkiä virallisesti käyttöön lauantaina (28.8.). Jönköpingin suomiseuran puheenjohtaja Raili Jaakola kertoo miksi saunaan päästään vasta kuukauden kuluttua(25.9.).

  • Jönköpingin suomiseuran sauna rakentaminen on vienyt aikaa ja kysynyt taitoa ja enen kaikkea sisua ja kärsivällisyyttä, sillä säiden herrat eivät ole olleet suosiollisia. Töitä on tehty säällä jos toisella.

    Syksy  2009 ja alkutalvi 2010 humeni ensin rankkasateisiin, sitten pakkasiin. 

    Saunan vihkiäisiä jouduttiin siirtämään useaan otteesee: juhannussauna jäi haaveeksi ja periksi oli annettava vielä joulunakin 2010.

  • Jönköpingin Suomi-Seuran saunan matka alkoi Pudasjärveltä  - dramaattisissa merkeissä, rekka oli vähällä mennä ohjaan. Perille päästiin onnellisesti torstaina 19. marraskuuta 2009. 
    Rekan ratissa oli kaksi päivää istunut Jouni Petäjäjärvi. Norrahammarissa häntä oli vastaanottamassa oli joukko suomiseuralaisia.
    Lastin purku vei useita tunteja aamupäivällä. 

Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista