Suomen eduskuntavaalit 2011

Sisuradion vaaliuutiset ja vaaliraportointi Suomen 36. eduskuntavaaleista, jotka järjestetään sunnuntaina 17. huhtikuuta 2011.
Ennakkoäänestys on Suomessa 6.4.–12.4. ja ulkomailla 6.4.–9.4.

Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa Suomen eduskuntaan.

  • Suomi saa uuden hallituksen keskiviikkona iltapäivällä. Eduskunta valitsee ensin kokoomuksen Jyrki Kataisen pääministeriksi.

  • Politiikan tutkija:

    Suomen uusi hallitus nimitetään keskiviikkona. Hallitustunnustelija Kokoomuksen Jyrki Katainen on päässyt loppusuoralle monta viikkoa kestäneessä työssään. Suomeen tulee kuuden puolueen hallitus, Keskusta sekä Perussuomalaiset jäävät oppositioon.

    Valtiotieteilijä Jussi Kurunmäki arvioi, että talouspolitiikka on uuden sateenkaarihallituksen vaikein koetinkivi.

  • Vasemmistoliitto on päättänyt osallistua Suomen tulevaan hallitukseen. Puolueen puheenjohtajasta Paavo Arhinmäestä tulee kulttuuri- ja urheiluministeri. Liikenneministeriksi valittiin Merja Kyllönen.

  • Suomessa yritetään sittenkin saada aikaan kuuden puolueen sateenkaarihallitusta. Hallitustunnustelija, kokoomuksen Jyrki Katainen on kutsunut hallitusneuvotteluhin oman puolueensa lisäksi sosiaalidemokraaatit, vasemmistoliiton, ruotsalaisen kansanpuolueen, vihreät sekä kristillisdemokraatit. Kyseessä on sama joukko, jonka neuvottelut karituivat viime viikolla.

  • Suomessa tuore tutkimus vahvistaa väitteen protestivaaleista. Tutkimuksessa 70 prosenttia perussuomalaisia äänestäneistä kertoi halunneensa osoittaa mieltään eduskuntavaaleissa.

  • Suomessa hallitusneuvotteluja on lykätty kahdella päivällä. Hallitusneuvottelujen on nyt määrä alkaa perjantaina, keskiviikon sijaan. Hallitustunnustelija Jyrki Katainen on toivottanut myös vasemmistoliiton tervetulleeksi hallitustunnusteluihin.

  • Perussuomalaiset on päättänyt jäädä pois hallitusneuvotteluista. Puheenjohtaja Timo Soini sanoi puolueen tiedotustilaisuudessa torstaina, että puolue ei osallistu hallitusneuvoteluihin, joissa edistetään EU-velkamaiden tukemista.

  • Suomen eduskunnan suuri valiokunta päättää huomenna Suomen osallistumisesta Portugalin tukipakettiin. Keskusta ilmoitti runsas tunti sitten, että se hyväksyy Portugalin tukemisen ja tämä tarkoittaa, että eduskunnan enemmistö on tukipaketin kannalla.
    Sosialidemokraatit eivät ole vielä ilmoittaneet kantaansa.

    Valtiotieteilijä Jussi Kurunmäki arvio päätöksen merkitystä hallitusneuvottelujen kannalta.  Toimittaja Veli Raasakka.

  • EDUSKUNTAVAALIT 2011

    Pitkät matkat ja hankalat äänestysajat ovat tärkeimpiä syitä siihen, miksi moni ulkosuomalainen jättää Suomen vaalit väliin. Tuoreessa nettikyselyssä moni vastaaja tunnustaa myös, että Suomen asiat tuntuvat etäisiltä. Kevään eduskuntavaaleissa lähes 85 prosenttia ulkosuomalaisista jäi nukkumaan.

  • Eduskunnan avajaiset:

    Sanni Grahn-Laasonen kokoomuksen uusi kansanedustaja Suomen eduskunnassa. 27-vuotias Sanni on  toiminut ulkoministeri Alexander Stubbin lehdistöavustajana, ja tullut sitä kautta tullut politiikkaan.

    Entisen jääkiekkoilijan Sinuhe Wallinheimon tavoin hän on entinen "ruotsinsuomalainen".  Sanni on ollut  Iltalehden Tukholman kirjeenvaihtajana.
    Molemmat ovat kokoomuksen kansanedustajia,  mutta ovat eri mieltä pakkoruotsin tarpeellisuudesta Suomessa.

    Valtiopäivät avataan Helsingissä tänään 28. huhtikuuta 2011.

  • EDUSKUNTAVAALIT 2011

    Suomen vaaleissa ulkosuomalaisten äänestäjien ääniä ei eritellä, ja siksi eri puolueiden kannatuksesta Ruotsissa, on vaikea sanoa mitään. Se kuitenkin tiedetään, että ulkosuomalaisille perustetulla äänestysalueella Helsingissä Kokoomus oli suurin 33 prosentin kannatuksella ja Perussuomalaisten kannatus oli vain 7 prosenttia.

Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista